Aihealue “Internet”
“Pirate Bay -kiista siirtyy hovioikeuteen”
26.10.2011 17:32 Helsingin käräjäoikeus on määrännyt telekonserni Elisan väliaikaisesti sakon uhalla estämään asiakkaiden pääsy Pirate Bay-sivustolle. Elisa vie asian hovioikeuteen.
Käräjäoikeuden päätöksen mukaan Elisan pitää ryhtyä estämään piraattisivustolle pääsy viimeistään 18. marraskuuta. Elisan pitää keskeyttää asiakkailta tekijänoikeutta loukkaavan aineiston levittäminen Pirate Bayn kautta.
Hakemuksen käräjäoikeuteen jätti toukokuussa Musiikkituottajat ry. Musiikkialan tuottajia edustava järjestö vetosi tekijänoikeuslakiin.
Elisa aikoo valittaa päätöksestä. Elisan käsityksen mukaan väliaikaisen päätöksen sisältö on niin epäselvä, ettei suoraan sen perusteella voi ryhtyä toimenpiteisiin. Päätöksen mukaan Elisan on poistettava palvelimiltaan päätöksessä yksilöimättömät Pirate Bayn domain-nimet ja estettävä liikenne päätöksessä yksilöimättömiin IP-numeroihin.
– Näin ollen Elisa tulee valittamaan käräjäoikeuden päätöksestä. Asia on oikeudellisesti erittäin monimutkainen ja vaikea, joten siihen on tästäkin syystä tarpeen saada ylemmän oikeusasteen ratkaisu, Elisa sanoo tiedotteessa.
Toivon todella että homma menee hovioikeuteen, jonka jälkeen KKO:hon. Eihän tästä tule nyt helvetti yhtään mitään, taas mennään perse edellä puuhun.
Tuo tapa estää “laittomien materiaalinen leviäminen” ei nimittäin vaan tule toimimaan millään tasolla. Jos homma blokataan DNS:ällä, ihmiset vaihtaa DNS-asetuksia. Jos homma tiputetaan oikeasti muuraamalla, niin ei ristus…
Lähde: Digitoday.fi
Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!
Ei kommentteja »
Kirjoittaja: FoggeR, aiheet: Egress Networks, Internet, Linux, Tekniks, Tunkkaus, Työ, tagit: debian, egress, kvm, Linux, migrate, siirto, virt-v2v, virtualisointi, xen
Jep! Tässäpä pika-ohjeet kyseistä operaatiota harkitseville.
- Asenna KVM-ympäristöön samalla arkkitehtuurilla oleva kone. Voit lätkiä sinne levyt miten haluat. Itse tein samalla LVM2 kikkailut uusiin koneisiin.
- Ota vasta asentamasi koneen /etc/fstab talteen, tarvitset sitä vielä.
- Asenna XEN-virtuaalikoneeseen jota olet siirtämässä KVM:ään kerneli, boottiloaderi ja tässä minun tapauksessa lvm2 tuki (sekä rsync, ellei ole jo asennettuna). Debianissa asia menee kutakuinkin näin: “apt-get install lvm2 grub linux-image->kernelisi-versio> rsync“, itselläni näin “apt-get install lvm2 grub linux-image-2.6-686 rsync“
- Kun olet ottanut vasta asennetusta KVM-virtuaalikoneestasi /etc/fstab:in talteen, boottaa kyseinen virtuaalikone joltain live-cd:ltä, esim. knoppixilta.
- Kun kone on bootannut live-cd:ltä, tee /mnt hakemistoon hakemisto “uusikone” komennolla mkdir /mnt/uusikone. Tämän jälkeen mounttaa sinne levyt (jotka voi tarkistaa vaikka siitä fstab-tiedostosta jonka otit talteen). Mounttaa root-levy /mnt/uusikone, jonka jälkeen mahdollinen boot levy /mnt/uusikone/boot. Jos teit uuteen koneeseen LVM-kikkailut, joudut ensin aktivoimaan LVM-osiot jotta voit mountata ne. Homma hoituu kutakuinkin näin: vgscan, vgcfgrestore <vg>, vgchange -ay ja sitten vain mount “/dev/<vol>/<levyt> /mnt/uusikone” jne.
- Vola, kun levyt on mountattu niin on aika nappasta wanhasta koneesta data talteen. Lyödään siellä knoppixin konsolissa roottina komento “rsync -vrpoglHDIt –exclude=/proc –exclude=/dev –progress vanha.kone.domain.tld:/ /mnt/uuskone/” pyörimään, joka kopioi kaiken datan wanhalta sinne uuden koneen levyille.
- Kun kaikki on kopioitu, palautetaan aluksi talteen otettu /etc/fstab tiedosto. Tämän jälkeen muokataan vielä /etc/inittab tiedostoa ja etsitään sieltä kohta “1:2345:respawn:/sbin/getty 38400 hvc0” ja korvataan se kohdalla “1:2345:respawn:/sbin/getty 38400 tty1″. Tämän jälkeen vielä poistetaan # merkit kyseisen rivin alapuolella olevissa vastaavista riveistä.
- Vola! Säädetään se vasta tuunattu KVM-virtuaalikone boottaamaan kovalevyltä ja sanotaan koneelle reboot. Jos hyvin kävi, sait juuri onnistuneesti siirrettyä XEN alustalla pyörineen virtun KVM:än alle pyöriväksi!
Kirjoitinpa tämän nyt tähän muistiin, koska itse siirsin kyseisellä tavalla neljä XEN-alustalla pyörivää virtuaalikonetta KVM-alustalle toimivasti. Hommaan on oikeasti olemassa myös työkalu (virt-v2v), mutta se löytyy toistaiseksi vasta RedHatille.
Alla pari linkkiä vielä mitä tässä hommassa hyödynsin.
One way to migrate Xen virtual machines to KVM in Debian
Clone It
Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!
Ei kommentteja »
Kirjoittaja: FoggeR, aiheet: Egress Networks, G-Works, Internet, Linux, Normipäivä, Rakentelu, Tekniks, Tunkkaus, Työ, tagit: Egress Networks, flipperi, fog, g-works, happi, helsingin, hki, kaupunki, korjaus, nk, nuorsoasiainkeskus, replikointi, storage, tinc, toimintakeskus, vpn
Jep, eipä tuo aikaisempi korjaus kauaa flipperissä kestänyt, tehtiin edellisellä viikolla kokonaan uudet palikat sisälle teräksestä. Alla pari kuvaa operaatiosta.

Eka laulo rälläkkä, sitten olikin jo uudet palikat muodossaan. Vikassa kuvassa sitten uusi palikka kiinnitettynä varteensa. Tehtiin tuollasia metallisia palikoita kaksin kappalein, ja vaihdettiin sieltä flipperin sisältä molemmat nuo muoviset niihin. Luulisi kestävän.
Edellisellä viikolla vietiin myös pelikoneet Viikin nuorisotalolle porukalla ja tällä viikolla sitten saatiin kanneltua VPN/storage-purkki vihdoin Malminkartanoon. Siinä samalla sitten päiviteltiin pelikoneiden levykuvia ja replikoitiin nuorisotalojen koneita. Alla vielä kiva kuva koko VPN-hässäkästä, jossa siis kaikki nuo “pelikoneet” ovat meillä on. Kyseessähän on ns. “Pelitalo”-kokonaisuus johon kuuluu nuorisotaloja joihin on raahattu tehokkaita pelikoneita nuorten käyttöön.

Kaikkialla muualla on tuota VPN-verkkoa kuvan mukaisesti paitsi Koskelassa, johon sitä viedään lähiaikoina. (Softaa ja speksiä: Tinc/VPN, FOG)
Tällänen pikakelaus, vapaa-aikana kotona juuri mitään erikoista tehnyt. Lähinnä nauranut median paisuttelua tuosta Japanista, ihan älytöntä shaissea. Siihen päälle sitten vähän G-Worksin SSL-sertifikaatin kanssa askartelua ja Egressin kirjanpitoa. Nyt olisi sitten G-Worksilla allekirjoitettu SSL-sertti ja Egressin kirjanpito ajatasalla. (Kuitenkin jotain kiinnostaa mistä tuon SSL-sertin ostin G-Worksille joten klik!)
Nyt sitten viikonloppuna taas vähän rennommin, katsotaan nyt mitä keksii.
Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!
Ei kommentteja »
Kirjoittaja: FoggeR, aiheet: Internet, Linux, Normipäivä, Tekniks, Tunkkaus, tagit: cacti, core, mysql, nagios, op5monitor, palvelin, servut.us, storage, tietokanta, wordpress, www
On mahtava blogausofta ja toimii yleensä hyvin. Tänään kuitenkin tuli häly palvelimelta ja sen kaverilta, tietokantapalvelimelta. Hetken debugattuani tajusin että joku poistaa turhia kommentteja (ilmeisesti spammia?) yhdestä blogista jota ajettiin wordpressillä. Alla pari kuvaa, niillä kun on tapana kertoa enemmän kuin tuhat sanaa..

Sitten vähän valontasoftan kuvia aiheesta.

Siinä kuva www-palvelin <-> tietokantapalvelin linkistä, www-palvelimen näkökulmasta.

Siinä kuva www-palvelin <-> tietokantapalvelin linkistä, tietokantapalvelimen näkökulmasta.

WWW-palvelimen prosessorinkäyttö…

Tietokantapalvelimen prosessorinkäyttö…
Hassun hupaisaa. Kyseinen spammiviestien poisto generoi ensin ~10Mbit/s liikennettä www-palvelimelta tietokantapalvelimelle, jonka jälkeen 25Mbit/s piikin perään. Voidaan olettaa että 90% tuosta liikenteestä oli pelkkää MySQL-palvelinohjelmalle tarkoitettua dataa. Kyseinen operaatio söi myös hivenen CPU-aikaa mikä käy ilmi ensimmäisestä ja kahdesta viimeisestä kuvasta.
SMS-hälytysjärjestelmä näki asian sitten näin…

Mitä opimme tästä? Jos blogaat WordPressillä, käytä sitä Akismettiä tai capathcaa, estääksesi spammin syntymistä.
Eipä tästä mitään varsinaista “harmia” koitunut, hetken jumitus www-palvelimella, jonka jälkeen tilanne normalisoitui.
Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!
2 kommenttia »
…Egyptiin. Herrat päättivät että internet off. Voitte kuvitella vaan mihin kaikkeen tuo vaikuttaa. Rahaliikenne, puhelimet, lentoliikenne jne.
Tosiaan, hallitus sanoi että nyt loppu anonyymien palvelunestohyökkäykset hallitusta vastaan ja muutenkin internetin hyödyntäminen. Päättivät sulkea ~koko muun maailman ulos, joten Egyptistä tuli yksi suuri lähiverkko.
Pari uutista aiheesta alla.
Egypt Leaves the Internet (renesys.com)
Egyptin internetyhteydet poikki suurmielenosoitusten alla (hs.fi)
Saapi nähdä, miten tilanne kehittyy.
Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!
Ei kommentteja »
|