Aihealue “Mielipide”

Enpäs tiedä miten tuota OVH nimistä puljua pitäis kommentoida. Moni sitä kehuu että sieltä saa hyvää palvelua ja edullisia palvelimia. Jotkut jopa kehuvat aspaakin.

Itselläni ei kyseisestä puljusta asiakkaana ole omakohtaista kokemusta, mutta kommentoimpa kyseistä firmaa silti. Sivuillakin lupaavat alle 24h vastausta maileihin sun muuta. Vitut sanon minä, ainakaan abuseen en saanu edes autoreplyä. Ekasta abusesta kuitenkin jo yli 24 tuntia.

Koko hommahan lähti siitä että eräs palvelin, mikä myös servutuksen pääpalvelimena tunnetaan on nyt viimisen kahden kuukauden aikana ollut kohtuuttoman määrän alla palvelunestohyökkäyksiä. Pakettia on tullut niin Kiinasta kuin jenkkilän ihmemaastakin. Mukaan mahtuu myös puolet keskieuroopasta sekä Venäjäkin.

Useamman kerran tuollainen palvelunestohyökkäys on osunut ~1000Mbit/s voimalla tuohon verkkoon, missä tuo servutuksen palvelinkin on. Näinä kertoina yleensä asiaan on reagoitu hyvinkin nopeasti, kun olen abusea laittanut sinne mistä pakettia tulee. Eräältä pikkuoperaattorilta tuli yli 8h tuolla vauhdilla pakettia, mutta sekin loppui sitten viimistään kun puhelimeen tarttui.

Nyt tämä OVH, mistä muistan kuulleeni hyvää sekä huonoa, ja sen mitä heidän sivuiltaan olen joskus lukenut, niin veti kyllä omaan muistiini pohjat. Tosiaan, vastausta mihinkään abuseen mitä sinne olen tähän mennessä lähettänyt, en ole saanut. Vitutus kasvoi varsinkin, kun sieltä tuli pakettia keskiarvolla 900Mbit/s noin reilut 3h, lähenteli neljää. Alla pari graafia  ja yksi paste servun logeista, mitkä kuvastaa asiaa varsin hyvin.

Siinä sitä sitten olisi, 21.00 eteenpäin. Pakettia lähinnä pelkästään ovh.net:in verkosta osoitteesta 188.165.231.127 minkä A ja PTR-tietueena on ns213866.ovh.net. Noh mitä sitten sieltä tuli? Random UDP-pakettia, alla otos logeista.

UDP (1500 bytes) from 188.165.231.127:4006 to 62.236.109.65:1007 (src HWaddr 0015c6d1ef80) on eth0

Sama hyökkäys taas palvelimen päässä graafien silmin näytti tältä;

Siellä näkyy kivaa valkoista reikää, kun SNMP-dataa palvelimelta ei saatukkaan pollattua tuon hyökkäyksen takia. Samaisessa kuvaajassa näkyy tuollainen kivan tasainen vihreä palkki alkaen maanantaista. Sekin on palvelunestohyökkäystä, samanlaista UDP-paskaa, mutta yliopiston verkosta. Sinne on nyt lähetetty kahdeksan abusea ja mitään ei ole myöskään tapahtunut. Osoite mistä tuota pakettia tulee on 165.124.184.181 ja sillä on A sekä PTR tietueet netsec-1.cs.northwestern.edu.

Terveiset siis vaan molempiin paikkoihin. Haistakaa vaikka paska? Enemmän tosiaan tuo OVH:n tapaus herätti vihaa, koska noinkaan suurta “paskamyrskyä” siellä ei huomattu. Mutta kai se on normaalia että 900Mbit/s UDP-virta yhteen osoitteeseen on ihan okei kaikella tasolla? Sitten vähän huvittaa että parilla irkkitutulla on lähtenyt kyseiseltä palvelutarjoojalta palvelin kokonaan pois yhden, ei edes suuren palveluestohyökkäyksen takia jonka uhriksi oli joutunut syystä tai toisesta.

Mutta sitten mielekkäämpää asiaa, kävin eilen illasta vielä pyörähtämässä Lamerfest ICE:ssä pikaisesti. Siellä nyt tuli törmättyä pariin tuttuun ja todettua että meno oli rauhoittunut viimevuosista, tai ainakin siltä tuntui. Toki asiaan vaikuttanee se, että en käynyt siellä nyt muina päivinä. Mutta tosiaan, pari räpsyä lauantailta kyseisestä tapahtumasta täältä.

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments Ei kommentteja »

Sitten vähän ilosempiin asioihin nimittäin… On hienoa, että Vantaalla on ehdotettu kaupungin kattavan WLAN-verkon pystyttämistä. Pari linkkiä aiheesta tässä ja tässä.

Olisihan tuo hieno ja mahava jos siitä vielä saataisiin sellainen, että se toimisi ja miellyttäisi edes suurta osaa käyttäjistä. En tiedä miten Oulussa on asia tehty, mutta en hirveätä valitusta ainakaan ole tutuilta siellä kuullut vastaavasta verkkoprojektista nimeltään panOULU.

Helsingissä toimii myös siellä sun täällä avoin kaupungin verkko nimeltään stadinet. Se toimii jopa ihan kivasti, ainut miinus minulta tulee siitä, että se katkaisee ainakin SSH-yhteydet x-minuutin välein, haitaten SSH:n läpi irkkaamista ikävästi. Mutta eihän se ole normaalia internetin käyttöä, normaalia on hillua siellä Facebookissa ja lukea HS.fi:tä. Toisena, se kuuluu lähinnä kaupungin tiloissa ja vaatii authentikaation, kuten linkinkin takaa selviää. (Itse kyllä olen käyttänyt verkkoa viimisen puoli vuotta ilman mitään authentikaatiota, siellä missä se on kuulunut.)

Mutta nyt? Miten käy Vantaan? Tekeekö se asian yhtä päin persettä kuten Vantaan kouluissa ATK- ja verkkoasiat? Pistääkö se Tieto Lisää Tuskaa Oy:n asialle? Palkkaako se karvaiset amikset toteuttamaan homman haluamallaan tavalla? (Vähän kuin jonkun opinnäytetyötä aikoinaan VARIA:ssa, “voit tehdä sen koulun kattavan WLAN-verkon, mutta internettiin siitä ei saa päästä”) Tätä ei voi tietää, mutta pahoin pelkään että asia tehdään niin, että ainakaan itseäni ei kiinnosta kyseistä verkkoa käyttää.

Vantaan kaupungin verkoista on sen verta huonoja kokemuksia että itkettää. Ainakin koulussa toimivasta “eduvantaasta”.  Tämän lisäksi on ne opettajatkin sitä hallintopuolen verkkoa kironneet oikeen yhdeksi murhepilveksi. Pakkoproxytetaan yhteydet ulkomaailmaan, tehdään SSH:n tai muiden hyödyllisien protokollien käyttö vaikeaksi ja ATK-tuesta vaan perustellaan kyseisiä seikkoja “tietoturvalla”, jota se ei välttämättä todellakaan lisää. (nimim. aina sieltä jotain putkea pitkin ulos pääsi ilman estoja) Kaiken kukkuraksi, nämä “estot” haittaavat pahimmillaan opetusta, tämä nähtiin mm. Vantaan ammattioppilaitoksessa VARIA:ssa, mistä itsekkin valmistuin.

Esimerkiksi Helsingissä, olen saman tyylisessä “eduhel”-verkossa töissä kiinni. SSH-toimii, pakkoproxytysta ei ole ja mitään ei juuri ole rajoitettu. En ole verkon ylläpitäjiltä kuullut hirveästi pahaa sanottavaa verkosta, lähinnä kommentin “se on se verkko missä on kaikki nuoret ja tekevät mitä tekevät, jos jotain väärinkäyttöä ilmenee niihin puututaan.” Tämän lisäksi ainakaan minun korviini ei ole hirveästi valitusta ja ongelmia kantautunut, tosin enhän minä ole kuin kyseisen verkon käyttäjä. Mitä nyt satun vaan käyttämään kyseistä verkkoa poikkeuksellisen paljon, nimittäin esim. The Group ry käyttää tapahtumissaan, mitkä on järjestetty kaupungin tiloissa, juurikin tätä samaista verkkoa.

Mutta mitä minä olen mieltä, miten tuon Vantaan mahdollisen verkkohankkeen käy? Noh nykyisellä tekniikalla toivottavasti paremmin kuin Wivanetin, joka siis oli Vantaan Energian tarjoama maksullinen, langaton internetyhteys. Kyseinen “langaton internetyhteys” nimittäin oli ideana hyvä, toteutuskin tavallaan hyvä, mutta se ei silti toiminut. Itse taistelin monta päivää kaverin Wivanettiä aikoinaan toimimaan ja lopuksi suosittelin hankkimaan kaapeliyhteyden tilalle, koska kyseisellä Wivanetillä ei juuri internetselausta kummosempaa tehty. Verkkopeleistä puhumattakaan. Homma kaatui lähinnä singaalitasoihin, vaikka tukiasema oli tien toisella puolella näkyvissä ja käytössä oli tehokas suunta-antenni.

Mutta takaisin aikaisempaan kysymykseen. Nimittäin pelkään että tästä Vantaan avoimesta langaton-verkko hankkeesta tulee juuri sitä itseään, jos vähänkään edellisen 10 vuoden kouluissa pyörimisellä on ehtinyt jotain tajuta tästä kaupungista ja sen tavoista hoitaa ATK-asiat. Yhteydet pakkoproxytetaan, ainoastaan liikenne portissa 80 (http) sallitaan, jonka lisäksi siihen lyödään vielä joku transperent-squid (proxy) johon asennetaan wordban-lisäosa jolla estetään pääsy kaikille verkkosivuille, jossa mainitaan tiettyjä sanoja. Siihen päälle vielä kun julkisesta avoimesta WLAN-verkosta on kyse, niin aikakatkaisu ja siirtoraja lienee tuleva tähän verkkoon.

Mutta näin, eiköhän tämä riitä avautumiseksi tästä hienosta kunnastamme Vantaasta. Pidetään hauskaa.

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments Ei kommentteja »

Pistetään kuvapläjäyksellä.

Tadaa nyt o 3x 24″. Isompana.

Ja kokonaisuutta…

Sitten vähän vanhempiin kuviin, nimittäin löyty arkistoista eräs kuva vanhasta kämpästä missä mulla oli ihan räkkikin koneita varten.

Kyseisessä räkissä oli aikoinaan servutuksen backup-palvelimet ja oma kotipalvelin, ihan hauskaa puuhaahan tuokin oli.

Mutta näin, tänään oli tosiaan eka ajotuntikin autokoulussa ja hyvinhän se meni. Ensi viikolla lisää. Näillä näkymin kortti on taskussa joskus lokakuun tienoilla.

Ja ainiin, intternetin ihmemaailmassa taas tapahtuu, nimittäin soiteltiinpa minullekkin tästä ja vielä samalla lailla kun tämän linkin takaa olevalle henkilölle. Samat terveiset kyseiselle herralle että kasvattaa munat, esittelee itsensä ja soittaa niin että numero näkyy.  Jaksaa melkeen naurattaa tuo tapaus jo… (Tietokone.fi artikkeli aiheesta tästä.)

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments Ei kommentteja »

Niin juuri, on se hienoa. Jos kerran saa jotain ilmaiseksi, niin aina pitää saada. Oli se sitten kävijäranneke LAN-tapahtumaan, IRC-bounceri, IRC-Shell palvelu, domainin DNS hostinki tai oma vhosti irkkiin.

Eihän siinä mitään pahaa ole tosiaan jos ilmaiseksi saa tai antaa, ainut vaan että aina sen joku maksaa. Loppukädessä sitten palvelun ylläpito tai LAN-tapahtumaa järjestävä organisaatio.

Lähinnä tässä mietittykkin, ja osittain jopa porukalla, että eikö ihmiset toisaan ole valmiita maksaan sisällöstä ja palveluista? Otetaan esimerkkinä kolmipäiväinen suuri (~300-500 konepaikkaa) LAN-tapahtuma. Ostat sinne kävijärannekkeen, niin olet oikeutettu osallistumaan tapahtumassa järjestettyihin kisoihin, äänestämään kisoissa sekä yöpymään tapahtumapaikalla. Jos ranneke maksaa sen 20€, onko se liikaa? Se kuitenkin antaa mahdollisuuden voittaa monen sadan euron edestä palkintoja, jonka lisäksi tarjoaa tuon yöpymismahdollisuuden sekä peseytymismahdollisuuden. Kaiken kukkuraksi, jos vähänkään on tietokonekansaa, tarjoaa se mahdollisuuden hieroa uusia kaveruusuhteitakin. (Samaahan voi toki tehdä baarissakin, pokaa random, pane, enjoy AIDS.) Vertaa tuota 20€ vaikka hotelliyöhön, alkaa tuntua ihan sopuhinnalta?

Oletetaan vaikka että LAN-tapahtuman järjestäjät saisivat kaikki kaksi tuollaista kävijäranneketta jaettavaksi kavereilleen. Sitten sovitaan että hinta on 20€/ranneke normaali-kaduntallaajalle. Järjestäjiä suuressa LAN-tapahtumassa on se ~30-50 kappaletta. Do the math, parhaimmillaan 50×20€ = 1000€! Käytännössä, se on 1000€ suoraan pois tapahtuman palkinnoista, koska palkinnot ovat yleensä suurin menoerä tuollaisissa tapahtumissa. (Kivaa faktaa LAN-tapahtuman budjeteista täällä.)

Kaiken tämän lisäksi, kun rannekkeita tutuille jaetaan, sitä vaikeampi heitä on saada sinne enään maksaviksi asiakkaiksi paikalle, koska “nokun viimekskin sain ilmaisrannekkeen sulta!”

Otetaan toiseksi esimerkiksi vaikka sitten sivutila, DNS-hosting ja domain. Ihmiset maksaa vielä kivasti sen oman domainin jonka hinta vaihtelee 5-20€ / vuosi, riippuen päätteestä. Mutta sitten kun pitäisi maksaa 3 euroa vuodessa DNS-palvelusta ja vaikka 1e/Gt kuukaudessa itse tilasta, tuleekin mutkia matkaan? Vaikka hommaan sisältyisi sitten rajaton määrä alidomaineja ja vakiona yksi MySQL tietokanta, hinta tuntuu olevan silti sellainen, että siitä pitää vielä saada pois.

Jos joku haluaa vähän sitten tehdä homman itse keskikokoiselle webbiportaalilleen, niin homma menee kutakuinkin näin. Ostat virtuaalipalvelimen joka on “suunniteltu” ajamaan keskikokoisia webbisivuja. Maksat siitä 20€ kuukaudessa. Tämän lisäksi vastaat palvelimen ylläpidosta ja ohjelmistoista täysin itse. Käytännössä asennat sinne siis itse käsin www-palvelimen, tietokantapalvelimen, dns-palvelimen sekä muut tarvittavat ohjelmistot, kuten php:n lisäosat ja cgi-härpäkkeet. Vielä jos haluat hienostella, asennat itse statistiikkaohjelmistot ja pistät ne vääntämään käppyrää sivustosi vierailijoista. Tämän lisäksi, konfiguroit kaikki ne niin, että niitä on turvallista käyttää.

Onhan tuo “teoriassa” halpa, jos vaikka jälleenmyyt tuota virtuaalipalvelintasi kaverille ja tarjoat sieltä vaikka kaljatuopin hinnala pari irc-shelliä sekä bounceria, mutta monikaan ei ilmeisesti laske omia uhrattuja tunteja tuohon hintaan. Meinaan äkkiseltään, vaikka itse virtuaalipalvelin ei paljoa kuukaudessa / vuodessa maksaisikaan, niin miestyötunteja sen ylläpitoon uppoaa. (Kokemuksen syvä rintaääni… + PS. ~Hinnat sellaisia mitä Suomessa pyörittämisestä voisi joutua maksamaan)

En jaksa tehdä tähän edes laskelmia mitä sitten tuollaisen pyörittäminen täysin omalla raudallaan maksaa, koska ketään sitä ei oikeasti tule tekemään ellei tee sillä sitten rahaa.

Mutta eipä tuossa vielä mitään, sitten on tämä ihmisryhmä mikä tyytyy ilmaisiin palveluihin ihan hyvin, jonka lisäksi on näitä mitkä vaativat ilmaispalvelulta samanlaista vakautta, toimintaa ja palvelua kuin maksulliselta. Moni miettii miten on edes mahdollista tarjota joitain sellaisia palveluita ilmaisiksi, mitä nykyjään intternetin syövereissä tarjotaan? Moni rahoittaa homman mainostuloilla, toiset pyörittävät siinä jotain oman yrityksen  toimintoja ohessa ja kattavat menonsa sillä. Jotkut sitten pyörittävät “halppisversioita” palveluistaan ilmaiseksi ja lisäpalvelut maksavat.

Mutta yhteistä yleensä kaikilla näillä ilmaispalveluilla että jostain on tingitty. Toisilla se on nettiyhteys, toisilla sähkönsyöttö. Joillakin molemmat. Jotkut tykkäävät pamauttaa palvelimensa / palvelunsa jonnekkin  ulkomaalaisille palvelutarjoojille, jotka myyvät halvalla, tosin sillä hinnalla että latenssit ovat yleensä moninkertaiset ja asiakaspalvelu on mitä on.

Mutta näin, koittakaa ihmiset tajuta. Jos jotain tarjotaan ilmaiseksi, niin turha on olettaa että palvelulla on 24/7 helpdesk, kahdennetut sähkö- sekä verkkoyhteydet, 24h vuorokaudessa paikan päällä päivystävät teknikot, jotka huoltavat vian kun vian ennenkuin se ehtii edes vaikuttaa palveluihin. Vaikka itsellänikin on 24/7 kulku tuonne laitetilaan, missä pyörivät servutuksen palvelimet, niin ei minullakaan ole mitään intressiä lähteä sinne kello 0300 aamuyöstä huoltamaan hajonnutta RAID-pakkaa, ellei joku siitä oikeasti maksa. (ja maksuksi ei kelpaa se väljähtynyt kalja paikallispubissa).

Sen sijaan, ostat vaikka tältä minun ja Christianin pyörittämältä firmalta palvelun sellaisella hinnalla ja SLA:lla, joka sydäntä lämmittää, niin palvelu toimii SLA:n määrittämällä tavalla ilman mukinoita. Jos SLA:han kirjoitetaan että vikaa lähdetään selvittämään ajassa x kellonaikoina y ja korjataan vähintään ajanjaksolla z, niin se myös tehdään, koska maksat siitä. Jos homma ei toimi, maksetaan asiakkaalle summa d korvauksia kuukausimaksuista.

Itsekkin kun tuollaista ilmaispalvelua pyöritän (servut.us) ja olen monesti sanonut ihmisille ketkä aiheesta valittavat kun taas on kaikki paskana ja mikään ei toimi, että jos haluaa vakautta ja oikeaa asiakaspalvelua niin ottaa yhteyttä <tähän> mailiin niin jutellaan aiheesta. Sitten kun loppupeleissä herra/rouva kuulee hinnan sille www-sivutilapalvelulle joka hostataan EMP-suojatusta laitetilasta, jossa on varmennetut yhteydet sekä generaattorein varmennettu sähkönsyöttö, vastaus onkin “vittu mitä paskaa” jonka jälkeen kyseinen henkilö vetää joko, a. herneen nenään ja painuu syvimpään reikään mitä itsestään löytää, b. kysyy halvempia vaihtoehtoja, jotka ovat vakaampia ja halvempia.

Ei toki sillä, myönnettäköön esimerkiksi että viime aikoina servutuksen kohdalla vakaus on kärsinyt joitakin kertoja. Suurin syy tähän oli laitetilan muutto, mikä ensin siirtyi useampaan otteeseen jonka jälkeen itse muutto venähti suunniteltua pidemmäksi. Tämän johdosta asia jos kolmaskin on dominonappuloiden tavoin lähtenyt vierimään ja aiheuttanut epävakautta. Kuitenkin, nyt tulevana maanantaina (2.8) pitäisi olla viiminen, meistä riippumaton katkos vähään aikaan. Uuteen laitetilaan vedetään vähän järeämpää letkua, jonka johdosta sähkönsyötössä voi esiintyä katkoksia aamusta. Muita syitä katkoksiin oli mm. levyrikko ja DDoS.

Näistäkin kaikista katkoksista olisi selvinnyt maksamalla palvelustaan, josta myös huoltoikkunan infosivulla aikoinaan ilmoitin. Useampi henkilö ottikin yhteyttä sivulla mainittuun sähköpostiosoitteeseen, mutta ketään ei kysynyt hintaa, tai pyytänyt sitä että sivut siirrettäisiin kohtuullista rahasummaa vastaan toisaalle. Kaikki vain kyselivät milloin homma toimii taas vakaasti. Tämä kertoo hyvin että ihmisillä ei ole mitään halua maksaa näistäkään asioista, vaikka summat ei ole edes vielä suuria.

Mutta tällänen vähän pidempi postaus nyt viikonlopun jäljiltä, voisi tähän lopuksi vielä yhden kuvan pistää ettei ihan perustylsä tekstipläjäys ole. Nimittäin, tulipahan taas verhoiltua tuo martelan työtuoli uudestaan. =)

Ensiviikolla sitten blogaillaankin varmaankin Assemblyistä, nekin kun alkavat omalta osaltani jo tiistaina =)

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments 1 kommentti »

Jep, nyt taas viime aikoina ollut hiljasta täällä blogin puolella ja siihen on taasen kerran aika yksinkertainen selitys. Tekemistä olisi enemmän kun vuorokaudessa tunteja.

Mutta eipä se mitään, tosiaan nyt viime viikonloppuna tuli järkättyä noita Assemblyja tuolla kaapelitehtaalla Peliliigan puolesta. Tarkemmin ottaen tuli väännettyä peliservuja sekä pelikoneita kuntoon. Siinä se viikonloppu sitten vierähti juostessa ja ongelmia ratkoessa. Tulipahan shopattua 130e hintanen 2 porttinen 1Gbit/s nopeuksinen verkkokorttikin joka tukee ToE:ta. Kyseinen kortti tuli tuohon kloonauspalvelimeen, millä noita Assemblyillä käytettyjä pelipalvelimia ja työasemiakin kloonattiin. Kiitokset tuesta Akille joka mahdollisti kyseisen kortin ostamisen.

Mutta muuten, Assyilla meni hommat aika reisilleen. Tekniikan osalta hommat oli pahasti viturallaan johtuen muiden asioiden myöhästymisestä. Siitä sellanen pieni lumivyöryefekti lähtikin käyntiin, joka onneksi onnistuttiin pysäyttämään aika hyvinkin jossain vaiheessa tapahtumaa. Kuten sanottu, asiat lähtivät jossain vaiheessa rullaamaan ja tapahtuma vedettiin kunnialla loppuun. Itse lopetin tapahtuman purkamisen sunnuntai aamuna kl0 0500 pintaan kun kaikki tekniikka ja puolet verkosta meidän tiloissamme oli purettu. Tähän ei enään voi muuta todeta kun tulipahan taas tehtyä.

Tosin, jäi näistä Assyista jotain hampaankoloonkin, nimittäin aikoinaan, ellen ihan väärin muista niin ensimmäisillä Assembly Winttereillä oli ensimmäinen kaikkien lan-järjestöjen kokous, jossa oli mukana niin Assyjen pääjärjestäjiä kuin pienempiä lanijärjestöjä. Siellä puhuttiin että on mahdollista että Assyilla voidaan mainostaa muita tapahtumia ja tehdä muutenkin yhteistyötä. Noh, tätä sitten kokeiltiin ja käytettiin jo edellisillä Winttereillä hyväksi ja saatiinkin jakaa oman tapahtumamme flaijereita ja promota tapahtumaamme muutenkin. Nyt kuitenkin, tämän vuoden Winttereillä kyselimme olisiko mahdollista jakaa keväisen tapahtumamme flyereitä Assyilla ja vastaus oli jyrkkä ei. Kyseinen lausahdus tuli vähän kuin nyrkki perseeseen, koska todellakin, tuo yhteisessä lanijärjestöjen kokouksessa hehkutettu asia oli vielä tuoreessa muistissa.

Ilmeisesti virallinen kanta miksi emme flyereita saaneet tapahtumassa jakaa on se, että meidän keväinen tapahtuma luokitellaan jo sitten kilpailijaksi Assyille. Noh, onhan tuo konepaikallisesti jo aika Assembly Winter kokoluokkaa. Nimittäin The Group ry on nyt keväällä 14-16.5 järjestämässä ~1000 paikkaista LAN-tapahtumaa Vantaan Myyrmäessä, Energia-Areenalla. Tarkempaa infoa tapahtumasta on tulossa osoitteeseen http://solidmojo.org/. Tällä hetkellä osoitteen takaa löytyy infosivu, josta voi liittyä postituslistalle, jolle mailailemme ajankohtaista infoa tapahtumasta ja sen julkaisun etenemisestä. Voisi vaikka mainita että itse olen ns. “verkkopää” eli vastaan sähkö ja tietoverkoista, tosin tietoverkkojen vastuu on delegoitu Christianille, jotta oma pää pysyy vielä tässä hartioiden välissä tapahtuman aikanakin. :)

Mutta eipä se mitään, on tässä ehditty jo muutakin raatamaan. Nimittäin nyt alkaa mun ja Christianin firmallakin olemaan ekojen asiakkaiden palvelimet paikallaan ja lisää rautaa pitäisi kantaa rajalle. Tänään tuli myös kävästyä tuolla Helppomuuton toimistolla tekemässä hommia, joita tosin vielä riittääkin.

Koulussa sitten taas ns. samaa paskaa kuin ennenkin. Ruoka on perseestä, leivät ei riitä tokassa ruokailussa käyville (kuten ei nakkikeiton nakitkaan, joskus loppuu maitokin). Eikä tässä taaskaan kaikki, nyt tänään saatiin kulla että jossain opetushallituksessa on päätetty ilmeisesti että amisten työharjoittelua on lisättävä, joka on hyvä juttu. Tosin samalla sitten on päätetty että kaikki näyttökokeet mitkä ennen oli mahdollista suorittaa koulussa tai työharjoittelupaikalla, on nykyisin mahdollista suorittaa vain työharjoittelupaikoilla. Tästä heräsikin ajatus, kuinka helvetissä teet palvelinympäristön asennusharjoitukset kaapelointilafkassa? Itsellä ei tälläistä ongelmaa luonnollisesti ole koska noita palvelimia tulee nyt pyöriteltyä ja asennettua ihan harrastuksena ja pikkuhiljaa työnäkin, yhistykselle sekä omalle lafkalle. Mutta entäs nämä muut koulun sankarit? 90% oppilaista käy sellasissa paikoissa työharjoittelussa missä ei palvelimia edes nähdä, vaan vedetään sitä kaapelia kun apina liaania ja vähän kolvaillaan piirilevyjä.

Tuntuu taas kerran siltä että ammattikoulujen opetuksen taso tulee laskemaan vähän, ellei jopa vähän enemmän. Ainakin VARIA:ssa, missä hommat kusee nyt ilman uudistuksiakin reisille.

Mutta yhteenvetona voisi todeta että fiilis mitä viikonlopusta jäi, niin on yllättävänkin hyvä verrattuna miten siellä oikeesti meni. Assemblyt tuli vedettyä kunnialla loppuun vaikka vähän ketutti, ja näillä näkymin tulen vielä monet vetämäänkin. Sen lisäksi pikkuhiljaa alkaa olemaan koulukin jo voiton puolella ja viimeisenä muttei suinkaan vähäisempänä alkaa firmankin asiat rullaamaan. Enään pitää vaan toivoa että viikonloppuihin ei osuisi mitään ihmeempää jotta ehtisi Jenninkin kanssa kunnolla olemaan, mökille voisi koittaa livahtaa kuhan sellanen rako vaan löytyy…

Kas näin, taas on pidemmän puoleinen blogaus takana. Nyt sitten loppuviikon ohjelmassa olisi töitä koulua ja mahdollisesti yhden vanhan palvelimen nouto lauttasaaresta. Viikonloppuna sitten Jennin kanssa ja sunnuntaina The Group ry:n kokoukseen. Noh, jonain päivänä pitäisi vielä ehtiä edistämään lanien juttujakin ja jonain opinnäytetyötä.

Pistetään nyt vielä täytekuvaksi The Group ry:n uusi palvelin, millä pitäisi vähän virtualisoidakkin. Ehkäpä tästäkin kerron lisää jossain tulevassa blogauksessa ;).


Quickspecz: Core i7, 12Gt RAM 1Tb RAID1.

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments Ei kommentteja »