Arkisto: February, 2010
Kirjoittaja: FoggeR, aiheet: Egress Networks, Internet, Linux, Mökkeily, Normipäivä, Reissailu, Tekniks, The Group ry, Tunkkaus, Työ, Viikonloppu, tagit: aitoo, dom0, egress, huoltokatko, jenni, kvm, Lanit, mail, mojo, Mökkeily, mökki, networks, palvelin, ruoka, sauna, solid, The Group ry, The Group ry, tuusula, Viikonloppu, virtuaalipalvelin, www
Ah, perjantaina lähdettiin jo Jennin porukoiden mökille lomaa viettämään koko poppoo.
Viikonloppu kului sitten löhöillessä ja syödessä. Siinä ohessa sitten vähän lumitöitä. Muut täällä on sitten tehnyt enemmänkin lumitöitä ja nikkaroinut isomman mökin sauna&suihku-puolta kuntoon. Nyt alkaa sitten pikkuhiljaa olemaan kaakelit seinillä. Nyt sitten tämä alkuviikko on kulunut kutakuinkin samoissa merkeissä kun viikonloppukin, poikkeuksena että nyt arkena on tullut tehtyä aika paljon Solid Mojoonkin liittyviä juttuja.
Nimittäin yksi oleellinen sponsori tapahtumalta vielä on hakusessa, mutta onneksi tänään jo saatiin vähän valoa tunnelin päähän. Tänään tuli sitten myös käytyä Jennin mummulla saunassa ja peseytymässä, kun vielä ison mökin sauna ja suihku on kesken. Nyt sitten parhaillaan odotellaan että Hornetit jäähtyy ja pääsisi vetämään ne nassuunsa.
Edellinen viikko ennen kuin mökille lähdettiin, menikin töitä tehdessä ja The Group ry:n palveluiden siirtämisessä uudelle alustalle.
Siinä sitä hommaa olikin kerrakseen. Piti nimittäin entinen shell-www-tuotanto-devaus purkki pistää kolmelle eri virtuaalipalvelimelle ja vielä niin että kaikki palvelut operaation jälkeen toimisikin.
Noh, huoltokatko alkoi keskiviikkona klo 20.00 ja sen oli tarkoitus loppua 00.00. Olin onneksi jo aikaisemmin tehnyt yhden synkronoinnin käyttäjien kotihakemistoille sekä sähköposteille, joten nyt ei tarvinnut enää kaikkea dataa kopioida vanhasta uuteen.
Suurin homma oli sitten tuo tuotanto-www palvelin. Siinä piti pistää toimintaan kaikki wanhalla palvelimella pyörivät sivustot ja kikkareet. Ihan aluksi piti kasata kaikki sivustot sieltä sun täältä saman hakemiston alle, jonka jälkeen tehdä tarvittavat virtual-hostit apache2:elle.
Puf, 00.00 pintaan oli kaikki kriittinen saatu siirrettyä ja päästiin avaamaan palvelut taas yhdistyksen jäsenille, ilman datahäviöitä. Joitakin ohjelmistoja on nyt vielä viimepäivinäkin tuolle meidän shell/dev-alustalle asenneltu, mutta muuten homma lähti toimimaan tuskattomasti.
Siinä sitä sitten oli pilkottu “old-vauhtis” kolmelle virtuaaleille joiden nimet ovat “vauhtis”, “www” ja “mail”. Virtuaalikoneiden isäntäkoneen nimi on sitten luonnollisesti “dom0″ jossa ajetaan virtuaalipalvelimia KVM:ällä. KVM-ympäristö asennettiin taasen Ubuntun “virtuaali-isäntä” palvelinasennuksena, vaikka aluksi sitä vähän kammosinkin. Nimittäin eipä tuossa mitään moitittavaa ole, toimii niin kuin pitää ja on vakaa.
Itse palvelin lyötiin sitten mun ja Christianin firmalle hostittavaksi, tänne Egress Networksille. Siellä se palvelin ilosesti räkin pohjalla hurisee.
Tälläinen pläjäys tällä kertaa. Katsotaan saisikohan tältä mökkireissulta jotain kuviakin tämän tekstin kaveriksi.
Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!
Ei kommentteja »
Kirjoittaja: FoggeR, aiheet: Egress Networks, Linux, Tekniks, The Group ry, Tunkkaus, Työ, Valokuvaus, Viikonloppu, tagit: 19", 2008, crisu, Egress Networks, jenni, palvelinkaappi, räkki, server, viikonloppu, virtuaalipalvelin, windows
Jep, sainpahan Christianilta noita kuvia tänään sitten. Pistetään pasteillen!

Puf, siinä kaikki kolme räkkiä nätissä rivissä, vasemmalta oikealle onpi ensimmäiseksi Egress Networksin räkki, sen perään sitten Kajon räkki ja kolmantena vielä Kajon räkki missä kuitupaneelit ja random-sälää kiinni. Kuvassa näkyypi sitten vielä pari 6kVa upsia jonka päällä asiakkaan kone joka siirtyi operaation aikana räkkkiin.

Ja tältä näytti jätkä 6.2.2010 klo 23.20…
Tällästä tänään, töissä ei sitten hirveemmin mitään kehittävää tullut tehtyä. Vähän valmistelin yhden windowspalvelimen siirtämistä virtuaaliseksi asentamalla tarvittavaa tauhkaa sinne alustalle, ensiviikolla pitäisi sitten suorittaa teh siirto.
Ja nyt sitten huomenissa sitten Jennikin meille tupsahtaa, tuleepahan toivottavasti otettua nyt tämä viikonloppu vähän rennommin. Jennikin tosin la-su lähtee vielä kaverin kanssa käymään kylpylässä joten pitääpi kattoa mitä ite sitten sinä aikana keksii.
Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!
Ei kommentteja »
Kirjoittaja: FoggeR, aiheet: Koulu, Lanit, Linux, Normipäivä, Rakentelu, Tekniks, The Group ry, Tunkkaus, Työ, Viikonloppu, tagit: 1u, 2u, christian, crisu, Egress Networks, extreme networks, helsinki, iscsi, järvenpää, juna, kajo, kuitu, kvm, laitetila, levypakka, louhela, myyrmäki, nk, nuorisoasiain, palvelin, pelitalo, pornainen, raid5, serveri, sokeritauti, terveyskeskus, The Group ry, Työ, verkko-osuuskunta, viikonloppu, virtuaali, virtuaalipalvelin, xen
Näinpä, alla “lyhyesti” edellisten päivien tapahtumat.
Nimittäin tuo edesmennyt viikonloppu oli aika tapporeissu. Päätettiin Christianin kanssa pamauttaa yksi räkki kasaan omalle firmallemme ja siinä ohessa sitten meidän internetoperaattori Verkko-osuuskunta Kajollekkin.
Lauantai
Operaatio alko lauantaina joskus ~16.00 jälkeen purkamalla yksi vanha räkki pois tilasta, jonne meidän räkin oli tarkoitus tulla. Tämän jälkeen sen pois revityn räkin lastaaminen autoon ja toisen hakeminen laivakontista tilalle. Kun saatiin sitten se toinen räkki laivakontista peräkärryyn ja peräkärrystä wanha laivakonttiin, olikin jo kulunut useampi tunti. Tämän jälkeen sitten räkki peräkärryssä ja random-tavaraa autossa kohti laitetilaa. Siinä sitten ennen kuin uusi räkki saatiin tilaan, niin 30cm levyinen kävelyväylä lumihangessa leveni 3 metriseksi autoväyläksi jonka jälkeen saatiin uusi räkki aika kivuttomasti peräkärrystä melkeenpä suoraan tilaan sisään.
Aikamme sitten tapeltua ja puukapuloilla tukien saatiin vielä räkit suoraankin. Tämän jälkeen alettiin sitten purkamaan yhdestä räkistä kamaa toiseen ja siinä ohessa sitten samalla täyttämään omaa räkkiämme.
Sunnuntai
Jossain puolenyön tienoilla alkoi Kajon räkissä olemaan kamat jotenkin kuosissa, näihin aikoihin Christian lähti vielä kytkemään yhtä kuitua keskukselle meidän käyttöön. Sinä aikana minä sitten taistelin bonkkia raameihin tohon meidän firman räkkiin. Sinne tuli sitten upotettua yksi 2U palvelin jonka yhdeltä irkkitutulta sain käyttööni, yksi 1U palvelin jonka Christian omistaa, yksi ATX bonkki 4U räkkikopassa, sekä kaksi kappaletta asiakkaiden ATX koneita hyllylle. Tämän lisäksi tuli pultattua räkin yläosaan tuo joululahjaksi saamani Extreme Networksin Summit 48si-kytkin hoitamaan koko kaapin verkkoliikennettä.
Jokunen hetki siinä meni taistellessa ja kiroillessa, nimittäin räkit tuntu olevan alhaalta ja ihan ylhäältä tiukempia kun keskeltä. Tulipahan vaan huomattua kun koitettiin änkeä ~50kg painavaa tiedostopalvelinta ihan räkin alaosaan. Ei oikein tykännyt upota, ei sitten millään. Pari unittia ylemmäs se upposi sinne kuin kusi sukkaan.
Ding, siinä sitä sitten vielä jokunen tunti vierähti Christianin kanssa viritellessä. Tuli nimittäin saman operaation aikana pistettyä yksi 4U ATX bonkki suoraan poistoon ja siirrettyä sen palvelut kahdelle virtuaalille. Onneksi tosin suurin osa työstä oli tehty ennakkoon. Christian sillä aikaa taisteli Kajon tiedostopalvelimen kanssa, jossa mitä luultavammin oli emolevyssä vikaa. Tulipahan nimittäin kokeiltua uudella RAID-ohjaimella sekä muisteilla ilman menestystä.
*PUF* kello jotain 04.00 luokkaa sunnuntaina ja päätettiin alkaa pistää pillejä pussiin. Lähdettiin siinä sitten ajamaan kohti Järvenpään juna-asemaa, mistä minä sitten nappasin junan kohti Helsinkiä. Siinä sitten tunnin verran junassa istuskellen ja vielä läppärillä palvelimia hienosäätäen. Tulipahan mm. yhdistyksen virtuaalipalvelimet poljettua pystyyn. Vähän kuuden jälkeen olinkin jo sitten rautatieasemalla josta nappasin M-junan kohti Vantaankoskea ja kotia. Kotiin kun pääsin niin löin kellon soimaan ~12.00 ja painuin nukkumaan, puhelin sitten rääkäsi että 4h 50min herätykseen ja sehän passasi.
Lähtiessä nappasin vielä yhden kuvan hätäsesti molemmista pystyyn lyödyistä räkeistä.

Sellaset komistukset, saas nähdä kuinka paljon tota tilaa pitää vielä siivota, homma kun nyt vielä jäi vähän kesken.
Siinä sitten 5h unta ja 13.00 alkoikin Solid Mojon ydintiimin kokous missä käsiteltiin sitä sun tätä. Kokouksesta kun selvisi, niin kotiin vielä vääntämään palvelimia kuosiinsa. Yllättävän paljon siinä sitä hommaa sitten olikin, mutta tulipahan tehtyä SMS-hälytysjärjestelmä valmiiksi sekä SNMP-verkonvalvontakikkailutkin.
Maanantai
Siitä sitten aamulla ilosesti kouluun klo 08.00 ja kotiin joskus vähän ennen neljää. Koulusta soittelin sitten vielä mahdolliselle LAN-tapahtumamme tukijalle, jospa saataisiin heiltä vähän verkkorautaa tapahtumaamme. Koulupäivän jälkeen sitten lyhyet tirsat, jonka jälkeen jotain pientä palvelimien hienosäätöä sekä (r)DNS:ssien korjailua. Illasta rupesin vielä firman valvontasysteemeitä virittelemään ja siinähän sitä sitten taas vierähti. Aivan kuin tuo valvontaysteemien virittely ei olisi riittänyt, niin rupesin sitten vielä vääntämään tuon oman palvelimen levypakan kanssa. Piti koittaa tehdä toinen 1.5Tb RAID5 jako ja mounttailla se iSCSI:llä palvelimelle, mutta eihän se ihan nappiin mennyt joten jätin asian sikseen.
Tiistai
Aamusta sitten taas pirteänä (not..) kouluun ja koulusta sitten suoraan töihin. Töissä sitten ensimmäiseksi väänsin videotykkiä kattoon, jonka jälkeen vielä kattelin tuota omaa palvelinta ja levypakkaa. Tulin siihen päätökseen että teenkin yhden 10 levyn RAID5 pakan tuon esin mietityn kahden viiden levyn RAID5 pakan sijaan. Hetken viriteltyäni ja umounttailtuani olikin 10 levyn RAID5 ylhäällä ja levyttilaa palvelimella 3.3Tb. Safkiksella kävin sitten hakemassa Christianilta nimen vielä firman yhteen paperiin, jonka jälkeen takasin töihin kikkailemaan parin palvelimen kanssa. Ihan vielä loppuillasta, juuri ennen kotiinlähtöä päätti yksi replikointijärjestelmämme levypalvelin alkaa pottuilemaan ja väittää että kiintolevyiltä ei löydy käyttöjärjestelmää. Onneksi ongelma kuitenkin ratkesi vähän biossia ruuvaamalla ja kiintolevyjen imagen talteenotto saattoi jatkua.
Keskiviikko
Aamusta sitten ensitöikseen piti kusta purkkiin, nimittäin joku yövirtsan-keräyshässäkkä piti suorittaa tämän sokeritaudin takia. Kerran vuodessa haluavat nimittäin ottaa vähän enemmän verikokeita ja pistää tekemään tuon yövirtsankeräyksen. Sen jälkeen sitten terveyskeskuksen kautta töihin.
Töissä sitten heti ensimmäiseksi tutkittiin että edellisenä iltana korjattu palvelin oli edelleen ylhäällä ja toimi ongelmitta. Tulipahan myös huomattua että työkaverit oli olleet töissä vähän pitemmän kaavan mukaan, tosin eipä ollut ensimmäinen kerta. Siinä se päivä sitten vierikin omaa tahtiaan. Päivän aikana tuli viriteltyä yksi pelipalvelin lähestulkoon tuotantokuntoon, sekä tehtyä hankintalistaa AV-tavarasta mitä kokoustilaan tarvitaan. Tulipahan sitten lyötyä listaan ~200€ edestä kaapelia ja pikkunippeliä mitä pitää vielä kokoustilaan ostaa. Kun peli-ilta oli ohi niin pistettiin vielä edellisenä yönä otettu levyimage valumaan koneille ja lähettiin porukalla pois.
Torstai
Noh, mitäs tässä blogaillessa, nyt nukkumaan. Katotaan saisko tosta laitetilareissusta lähipäivinä vielä parempia kuvia, Christian kun niitä pari nappasi tuolla pyöriessämme.
Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!
Ei kommentteja »
|