Tagilla “aitoo” merkityt kirjoitukset

Jep, lätkäsin tilaukseen tohon Leatherman Core:een sopivan Bit Adapter-setin missä tulee itse adapteri ja viisi kappaletta vaihtopäitä jotka on kaikki kaksipäisiä. Tarkemmin ottaen kyseinen tuote on tämä. Hinta toimituksineen ~30e, ohan se vähän suolanen mutta toisaalta, 25v takuu.

Kävin kuitenkin ennen kun tuon tilasin niin Helsingissä yhessä suutaripuljussa tollasta kysymässä. Olihan siellä, hitaa vaan 49e, jäi kyllä lompakon iloksi hyllyyn.

Sitten kun sieltä kotiin päin tulin junalla, niin eikös kaksi sellasta Johanna Tukiaisen näköstä ja kuulosta naamansa pilalle ryypännyttä kaunokaista istunu siihen viereiselle penkille. Ääni oli saatana kun moottorisahassa jonka kouriin ois joutunu useempikin pieneläin. Just tällä kertaa kun jätin iPodinkin kotiin niin piti tollasia tulla junassa lähelle istumaan, lähellä oli ettei pää haljennu. Keräs kyllä kyseinen seurue katseita siinä vaunussa.

Mutta tällästä, vois jotain vaikkapa tunkata ennen kun Jenni pääsee töistä. Huomenna eniveis töihin taas aamusta ja iltapäivästä serkku tuopi sitten koneensa tänne kasattavaksi.

PS. Pari blogausta aikasemmin puhuin kirkkareiden kuvien tunkemisesta webiin, ne löytyypi nyt täältä.

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments Ei kommentteja »

Jees, pakkohan se oli läppäri sitten täällä junassa kaivaa ja kokeilla tätä myyttiä ettei mobiilibitti näissä sukkuloissa kunnolla muka toimi.

Ja pah, ehkäpä nuo operaattoreiden tarjoomat “Mokkulat” ja “Nettitikut” ei täällä junassa kunnolla toimi, kuten ei omakaan nettitikku kovin hyvin edes normaalia GSM verkkoa saanu ylös saati sitten 3G:tä.

Mutta asia onkin sitten toinen tällä puhelimella joka kantaa mallia HTC P3600. Nimittäin tälläkin hetkellä puhelin kättelee 3G/EDGE tuonne operaattorin verkkoon päin ja eipä tämä pahemmin kyllä pätkikkään. SSH lentää kivasti ja webikin toimii sulavasti.

Täten voinen todeta että jos junassa haluaa nettiä käyttää niin kannattaa kokeilla mokkulan sijaan lätkästä siihen läppäriin se oma nokialainen kiinni, luultavasti toimii nopeemmin ja vakaammin kun nuo mokkulat ja nettitikut. Tosin pitänee ostaa vielä tohon mokkulaan tuo lisäantenni ja testata vaikuttaako se asiaan.

Mutta tällästä, mökkireissu ohi, kirkkarit koettu ja itekkin vielä hengissä. Huomenna pitäis sitten töihin klo 6.45 ja siellä odottaakin sitten pari isohkoa tilausta kookonpanoa sekä pakkaamista. Pitääpi kattoa saisko tänään vielä kuvia tonne kuvagalleriaan noista kirkkareista. Kuvat ku on RAW:eja ja niitä on reilu 8Gt korteilla yhteensä.

Mutta ah, kuulinpa huhua että tuossa HP:n valmistamassa DL580 G2 palvelimessa toimisi eräs SATA-RAID kortti kuten pitääkin. Hintaa sillä on satku ja se kantaa nimeä Adaptec 1420S. Pitääpi kattoa jos sais hommailtua jostain ja testailtua.

Että näin.

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments Ei kommentteja »

Ah, vielä tämä päivä. Nyt parhaillaan grillaillaan ja keitellään uusia pottuja. Illasta pitäis Apulantaa ja Klamydiaa mennä tonne Kirkastusjuhlille kattomaan.

Huomenna pitäis sitten kohti Tamperetta ja sieltä edelleen kohti Helsinkiä junalla.

Mutta tällästä, eipä täällä mitään sen ihmeempää ole tapahtunu. Mitä nyt perus festarimenoa Kirkkareilla.

Jotain uutisia ulkomaailmastakin sentään jaksanu lukea. Ainakin Iltalehdessä osui Helsingin kerjäläisiin liittyvä otsikko  silmiin. Nimittäin kyseinen artikkeli kertoi poliisien nyt puuttuvan agressiiviseen kerjäämiseen vakavammin ja tarkemmin. Hyvä näin, toivottavasti lopettavat “päin kävelemisen” ja kupin naamaan työntämisen on nimittäin ihan perseestä sellanen.

Mutta näin, nyt tällänen väliaikablogaus, katotaan nyt tiistaina tai keskiviikkona jos jaksais pidempiä sepostuksia väännelä tästä viikonlopusta. Jos vaikka sais kuviakin kehiin sillon.

Grilli kutsuu –>

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments Ei kommentteja »

Hienoja uutisotsikoita ja aiheita…

Kappaleen kustantaja: Ylen johtajan pitäisi tuntea tekijänoikeuslaki
Hitaalla invamopolla saa ajaa humalassa
Kahta 16-vuotiasta puukotettiin Punkalaitumen vastaanottokeskuksessa
Saimaasta löytyi tuntematon miesvainaja naisten uima-asussa

Ekaan vois sanoo että hyvin sä jätkä vedät, tuo “olin ulkomailla” ei kyllä nyt kelpaa selitykseksi. Tokaan vois sanoo et pitääpi hommata invamopo, pääsee näppärästi baareista kotiin lihaksia sen kummosemmin rasittamatta. Kolmanteen vois sanoo että hyvä näin, nistiköön ennemmin toisiaan kun meitä suomalaisia. Neljänteen, ei jumalauta, mitä toi jätkä oli vetäny?  :’D

Ja nyt, valmistautuminen mökille lähtöön. ->

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments Ei kommentteja »

On kohta jo ovella, taino pikemminkin me ollaan niiden ovella! Ollaan siis tänäkin vuonna menossa Jennin kanssa tonne Aitoon Kirkastusjuhlille (ja ei, kuten nimestä voisi päätellä, tuo ei ole uskonnollinen tapahtuma). Talkoovoimaksihan me tonne mennään ja ansaitaan siitä hyvästä sitten lippu kolmeksi päiväksi.

Kuitenkin. huomenna lähetään töiden jälkeen kohti Tuusulaa ja sieltä sitten kohti Aitoota. Tänään sitte pakkasin omat kamani kun töistä tulin ja vielä pistin pesukoneenki pyörimään että saa huomenna heittää laukkuun vielä viimoisetkin vaatekappaleet. Töistä otin palkatonta lomaa nyt pe-ma-ti akselille, mutta luultavasti teen noitakin sisään niin paljon kun ehin ja pystyn.

Mutta sitten, tuo HP DL580 G2. Tänään heitin sitten tuolla HP:n “Proliant Firmware Maintance CD“:llä kaikki firmwaret uusimpiin versioihin. Purkista muistaakseni päivitty nyt verkkokortin, iLO:n ja levyohjaimen firmis.

Heitinpä myös pari kuvaa nyt tosta purkista uusiks tonne tekniikkapornogalleriaan. Nyt kun palvelin on oikeesti jopa käyttökunnossa, sain nimittäin kuten aiemmasta blogauksesta käy ilmi, niin nuo SCSI levyt ja virtajohdot tohon masiinaan.

Vielä pitäis se SATA-RAID kortti ja 2x1Tb levyt storageks. Kivaa tosta tekee se että pitää kehittää virtalähde levyille, koska tossa palvelimessa ei perus SATA/Molex virtaliittimiä ole sisässä, eikä sinne viittis sellasia alkaa modaamaankaan. Samoin johkin sisälle pitäis noille levyille paikatkin kehittää, ilman että ilmankierto kärsii.

Että tällästä, blogissa taas siis hiljasta viikonlopun ajan, tuskin jaksaa mökiltä hirveesti nimittäin datailla. Nyt vois pikkuhiljaa sitten valmistautua lähtöön, meinaanpa nimittäin Jenniä kävellä vastaan kunhan töistä pääsee.

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments Ei kommentteja »