Ah, tulipahan pidettyä ex-tempore loma sitten hyvään aikaan viimeviikolla. Oltiin mökillä ja siihen päälle vielä Aitoon Kirkastusjuhlissa. Huomenna odottaa sitten paluu arkeen.
Mutta eipä siinä mitään, Kirkkarit meni siinä kivassa helteessä ja lauantaina oltiin siellä Jennin kanssa ihan töissä. Nimittäin kahvion kassalla. Nyt voi taas sanoa että vuoden asiakaspalveluhommat on tehty!
Pistetään nyt sitten “pari” kuvaa kirkkareista mitä jaksoin kattoa läpi. Loput tulee jossain vaiheessa tuonne omaan kuvagalleriaani. Kuvat suurenee klikkaamalla.
Dingo
Jenni Vartiainen
Herra Ylppö ja Ihmiset
Ismo Alanko & Teho-osasto
Pelle Miljoona / Maija Vilkkumaa / Viikate
Sellasta settiä, pitää jaksaa vielä karsia nuo 1600 kuvaa ja pistää niistä parhaat webiin kuhan ehtii ja jaksaa…
Mutta tuli tuolloin lomalla nyt muutakin tehtyä kun vaan löhöttyä. Kävästiin me uimassa, kalassa ja kaupoilla vähän pidemmällä. Sitten yhtenä päivänä ruuvailtiin vähän telkkarin antennia paremman kuuluvuuden toivossa. Johonkin väliin mahtui sitten grillailua ja nukkumistakin. Lauantaina kävästiin sitten rompetorilla kiertelemässä ja kaartelemassa, ostinpahan sieltä uuden nassen eurolla ja hilpentöörimikroaaltouunimittarin suoraan 80-luvulta. Puolessa välissä viikkoa käytiin jossain isommassa kauppakeskittymässä ja ostin sieltä 3kpl isoja pyyhkeitä, 4e/kpl.
Nyt perjantaina lähdettiin Jennin kanssa sitten mökiltä Tampereelle mistä sitten junalla tänne kaupunkiin. Eilen pyörittiin sitten ympäriämpäri Helsinkiä ja ikkunaostosteltiin. Itse kävin aamusta Level 7 nettikahvilassa polkemassa peliservuja ylös tuota WCG:n Suomen karsintaa varten. Eilen kävästiin hakemassa myös yksi tietokone Jimm’sistä ja itse shoppailin sen lisäksi vielä palvelimeen kiintolevyn ja rasvakeittimen!
Siinä sitten oikealla Jimm’sistä haettu kone ja vasemmalla rasvakeitin laatikossaan. Oikeassa kuvassa myös viikolla tänne himaan toimitettu palvelin mallia HP Proliant DL360 G4. Kyseisestä palvelimesta tulenee uusi SMS-hälytyspalvelin firmalle kuhan ehdin asentamaan.
Tänään sitten tuli käytyä vielä Myyrmannissa shoppailemassa. Tartuipa mukaan sidontaliinat ja rautasaha. Samalla reissulla haettiin vähän lisää rasvakeittimeen tungettavaa. Illasta sitten testattiin rasvakeitintä mozzarellatikuilla ja sipulirenkailla, ja voinpahan sanoa että hyvää oli!
Tällänen pikakelaus, huomenna sitten töihin ja odottelemaan että yhen palvelinsalin muutto lähtee käyntiin.
Näinpä, pistetään tällä kertaa kehiin pari kuvaa puhelimen syövereistä näin alkuun.
Tuli nimittän törmättyä eilen Dodge Viper:iin tuossa lähikaupan parkkipaikalla. Oli ihan mageen näkönen peli.
Kas kummaa, saatiin koulussakin kuidun katkaisulaite toimimaan, jonka johdosta myös hitsaaminen onnistui huomattavasti paremmin. Tulipahan tehtyä useampi toimiva kuitu nyt sitten koulussa.
Sitten valo-asennus-mallia-amis.com, vissiin on ihan sallittu asennustyyli lisävaloille?
Nyt sitten viimisenä yksi graafi tuolta valvontasoftista. Nimittäin kaikki varmaan muistanee tämän, reilu viikko sitten sattuneen salasanalistan vuodon internettiin?
Noh, tuolla servutuksen pääpalvelimella satuttiin sillon tarjoamaan “turvallista” versioa tästä listasta (tätä siis). Kyseinen lista vilisi mm. hs.fi uutisessa ja monen muunkin uutismedian sivustolla. Alla graafi tuolta ajalta mitä kyseinen lista teki palvelimen kaistankäytölle.
Mutta tällänen blogaus täältä Sörnäisen pelitalolta, missä tällä hetkellä pyörii espc.fi turnaus. Itse olen tähänkin sotkeutunut The Group ry:n kautta ja vastaan täälläkin yllättäen tekniikasta. Onnekseni tämä paikka missä turnaus järjestetään, on myös työpaikkani, joten pystyn tekemään samalla vähän palkkahommia. Profit.
Näinpä, alla “lyhyesti” edellisten päivien tapahtumat.
Nimittäin tuo edesmennyt viikonloppu oli aika tapporeissu. Päätettiin Christianin kanssa pamauttaa yksi räkki kasaan omalle firmallemme ja siinä ohessa sitten meidän internetoperaattori Verkko-osuuskunta Kajollekkin.
Lauantai
Operaatio alko lauantaina joskus ~16.00 jälkeen purkamalla yksi vanha räkki pois tilasta, jonne meidän räkin oli tarkoitus tulla. Tämän jälkeen sen pois revityn räkin lastaaminen autoon ja toisen hakeminen laivakontista tilalle. Kun saatiin sitten se toinen räkki laivakontista peräkärryyn ja peräkärrystä wanha laivakonttiin, olikin jo kulunut useampi tunti. Tämän jälkeen sitten räkki peräkärryssä ja random-tavaraa autossa kohti laitetilaa. Siinä sitten ennen kuin uusi räkki saatiin tilaan, niin 30cm levyinen kävelyväylä lumihangessa leveni 3 metriseksi autoväyläksi jonka jälkeen saatiin uusi räkki aika kivuttomasti peräkärrystä melkeenpä suoraan tilaan sisään.
Aikamme sitten tapeltua ja puukapuloilla tukien saatiin vielä räkit suoraankin. Tämän jälkeen alettiin sitten purkamaan yhdestä räkistä kamaa toiseen ja siinä ohessa sitten samalla täyttämään omaa räkkiämme.
Sunnuntai
Jossain puolenyön tienoilla alkoi Kajon räkissä olemaan kamat jotenkin kuosissa, näihin aikoihin Christian lähti vielä kytkemään yhtä kuitua keskukselle meidän käyttöön. Sinä aikana minä sitten taistelin bonkkia raameihin tohon meidän firman räkkiin. Sinne tuli sitten upotettua yksi 2U palvelin jonka yhdeltä irkkitutulta sain käyttööni, yksi 1U palvelin jonka Christian omistaa, yksi ATX bonkki 4U räkkikopassa, sekä kaksi kappaletta asiakkaiden ATX koneita hyllylle. Tämän lisäksi tuli pultattua räkin yläosaan tuo joululahjaksi saamani Extreme Networksin Summit 48si-kytkin hoitamaan koko kaapin verkkoliikennettä.
Jokunen hetki siinä meni taistellessa ja kiroillessa, nimittäin räkit tuntu olevan alhaalta ja ihan ylhäältä tiukempia kun keskeltä. Tulipahan vaan huomattua kun koitettiin änkeä ~50kg painavaa tiedostopalvelinta ihan räkin alaosaan. Ei oikein tykännyt upota, ei sitten millään. Pari unittia ylemmäs se upposi sinne kuin kusi sukkaan.
Ding, siinä sitä sitten vielä jokunen tunti vierähti Christianin kanssa viritellessä. Tuli nimittäin saman operaation aikana pistettyä yksi 4U ATX bonkki suoraan poistoon ja siirrettyä sen palvelut kahdelle virtuaalille. Onneksi tosin suurin osa työstä oli tehty ennakkoon. Christian sillä aikaa taisteli Kajon tiedostopalvelimen kanssa, jossa mitä luultavammin oli emolevyssä vikaa. Tulipahan nimittäin kokeiltua uudella RAID-ohjaimella sekä muisteilla ilman menestystä.
*PUF* kello jotain 04.00 luokkaa sunnuntaina ja päätettiin alkaa pistää pillejä pussiin. Lähdettiin siinä sitten ajamaan kohti Järvenpään juna-asemaa, mistä minä sitten nappasin junan kohti Helsinkiä. Siinä sitten tunnin verran junassa istuskellen ja vielä läppärillä palvelimia hienosäätäen. Tulipahan mm. yhdistyksen virtuaalipalvelimet poljettua pystyyn. Vähän kuuden jälkeen olinkin jo sitten rautatieasemalla josta nappasin M-junan kohti Vantaankoskea ja kotia. Kotiin kun pääsin niin löin kellon soimaan ~12.00 ja painuin nukkumaan, puhelin sitten rääkäsi että 4h 50min herätykseen ja sehän passasi.
Lähtiessä nappasin vielä yhden kuvan hätäsesti molemmista pystyyn lyödyistä räkeistä.
Sellaset komistukset, saas nähdä kuinka paljon tota tilaa pitää vielä siivota, homma kun nyt vielä jäi vähän kesken.
Siinä sitten 5h unta ja 13.00 alkoikin Solid Mojon ydintiimin kokous missä käsiteltiin sitä sun tätä. Kokouksesta kun selvisi, niin kotiin vielä vääntämään palvelimia kuosiinsa. Yllättävän paljon siinä sitä hommaa sitten olikin, mutta tulipahan tehtyä SMS-hälytysjärjestelmä valmiiksi sekä SNMP-verkonvalvontakikkailutkin.
Maanantai Siitä sitten aamulla ilosesti kouluun klo 08.00 ja kotiin joskus vähän ennen neljää. Koulusta soittelin sitten vielä mahdolliselle LAN-tapahtumamme tukijalle, jospa saataisiin heiltä vähän verkkorautaa tapahtumaamme. Koulupäivän jälkeen sitten lyhyet tirsat, jonka jälkeen jotain pientä palvelimien hienosäätöä sekä (r)DNS:ssien korjailua. Illasta rupesin vielä firman valvontasysteemeitä virittelemään ja siinähän sitä sitten taas vierähti. Aivan kuin tuo valvontaysteemien virittely ei olisi riittänyt, niin rupesin sitten vielä vääntämään tuon oman palvelimen levypakan kanssa. Piti koittaa tehdä toinen 1.5Tb RAID5 jako ja mounttailla se iSCSI:llä palvelimelle, mutta eihän se ihan nappiin mennyt joten jätin asian sikseen.
Tiistai Aamusta sitten taas pirteänä (not..) kouluun ja koulusta sitten suoraan töihin. Töissä sitten ensimmäiseksi väänsin videotykkiä kattoon, jonka jälkeen vielä kattelin tuota omaa palvelinta ja levypakkaa. Tulin siihen päätökseen että teenkin yhden 10 levyn RAID5 pakan tuon esin mietityn kahden viiden levyn RAID5 pakan sijaan. Hetken viriteltyäni ja umounttailtuani olikin 10 levyn RAID5 ylhäällä ja levyttilaa palvelimella 3.3Tb. Safkiksella kävin sitten hakemassa Christianilta nimen vielä firman yhteen paperiin, jonka jälkeen takasin töihin kikkailemaan parin palvelimen kanssa. Ihan vielä loppuillasta, juuri ennen kotiinlähtöä päätti yksi replikointijärjestelmämme levypalvelin alkaa pottuilemaan ja väittää että kiintolevyiltä ei löydy käyttöjärjestelmää. Onneksi ongelma kuitenkin ratkesi vähän biossia ruuvaamalla ja kiintolevyjen imagen talteenotto saattoi jatkua.
Keskiviikko Aamusta sitten ensitöikseen piti kusta purkkiin, nimittäin joku yövirtsan-keräyshässäkkä piti suorittaa tämän sokeritaudin takia. Kerran vuodessa haluavat nimittäin ottaa vähän enemmän verikokeita ja pistää tekemään tuon yövirtsankeräyksen. Sen jälkeen sitten terveyskeskuksen kautta töihin.
Töissä sitten heti ensimmäiseksi tutkittiin että edellisenä iltana korjattu palvelin oli edelleen ylhäällä ja toimi ongelmitta. Tulipahan myös huomattua että työkaverit oli olleet töissä vähän pitemmän kaavan mukaan, tosin eipä ollut ensimmäinen kerta. Siinä se päivä sitten vierikin omaa tahtiaan. Päivän aikana tuli viriteltyä yksi pelipalvelin lähestulkoon tuotantokuntoon, sekä tehtyä hankintalistaa AV-tavarasta mitä kokoustilaan tarvitaan. Tulipahan sitten lyötyä listaan ~200€ edestä kaapelia ja pikkunippeliä mitä pitää vielä kokoustilaan ostaa. Kun peli-ilta oli ohi niin pistettiin vielä edellisenä yönä otettu levyimage valumaan koneille ja lähettiin porukalla pois.
Torstai Noh, mitäs tässä blogaillessa, nyt nukkumaan. Katotaan saisko tosta laitetilareissusta lähipäivinä vielä parempia kuvia, Christian kun niitä pari nappasi tuolla pyöriessämme.
Jep, ettei tää etusivu nyt ihan tylsäksi käy niin pistetään jotain random kuvia viimeajoilta.
Alotetaaanpas!
Joskus vähän asenneltiin Helppomuuton toimiston loungeen telkkaria ja pitihän sitä sitten testata! Kuvassa herra toimitusjohtaja.
Tuusulassa sitten lähettiin Jennin kanssa hakemaan pizzaa paikallisesta pizzeriasta ja huomattiin oikeen mukava parkkiruutu. Siitä kun lähtee aamulla töihin!
Sitten eräänä kauniina päivänä käväsin Tennispalatsissakin, siellä sitten vastaan tuli pari kiveen kompastunutta windows konetta.
Ja tekniikkaporno-osio. Koulussa leikittiin tollasella antenniverkon mittaukseen tehdyllä mittarilla missä oli DVB-T/S viritinkin. Ihan hauska peli.
Siinä sitten vielä video samaisesta laitteesta, alkuun pyörähtää telkkarikanava, sitten välähtää vähän taajuusasetuksia ja lopuksi sitten vielä 900Mhz taajuudella näkyvä kohina. Video lähtee käyntiin klikkaamalla kuvaa.
Ja lopuksi päivitelty työnurkkaus, lähinnä LED-lamppu tuli alemmas ja itse pöydän takana johdot menee nyt näitisti putkissa.
Tosiaan, olin joulun Roomassa med Jenni, tarkemmin 22.12 – 28.12. Alla vähän stooria kuvien kera reissusta. 95% kuvista mitä Roomasta tässä postissa on, on Jennin ottamia, pitääpi kattoa jos sais omat kuvat joskus webiin järkevästi.
Part “Rome”
22.12.2009
Lähettiin valumaan kentälle vähän ennen kahtatoista. Siellä aikamme ihmeteltiin ja lento Frankfurttiin piti lähteä klo 13.35, mutta lähti loppujen lopuksi 14.35. Frankfurtissa ihmeteltiin että ehitäänkö vaihtamaan oikeeseen koneeseen kun vaihtoaikaa kuitenkin oli 1h 45min. Noh ehdittiin porteille mutta olivat bookanneet sitten meidänkin paikoille jo muita ihmisiä, koska meidän aikasempi lento tuli myöhässä Frankfurttiin.
Hetki ihmettelyä ja infosta uudet liput seuraavalle lennolle jonka oli tarkoitus lähteä 22.00 pintaan. Alkuperäisen lentomme piti lähteä 16.55.
Ding, oltiin sitten Rooman kentällä joskus 01.00 pintaan ja aikataulusta ~6h jäljessä. Rooman päässä sitten vielä 2h matkalaukkujen odottelua ja sitten kentältä taksi hotellille. Klo 04.00 taidettiin olla hotellihuoneessa.
Pistetäänpä nyt vielä GPS-datasta kuvaa mitä koneessa ihmeteltiin.
23.12.2009
Ja plop, heti seuraavana päivänä kuhan oltiin herätty, lähdettiin arpomaan julkisia millä päästäisiin tuo 20km matka hotellilta Terminille. Aikamme ATAC:in sivuilta arvottiin reittiä ja löydettiin oikeat kulkupelit matkan taittamiseen.
Kun Terminiin päästiin, niin lähettiin sitten jalan kattelemaan noita lähimpiä nähtävyyksiä. Ekana nenän eteen osui tuo suihkulähde nimeltä Fontana di Trevi, kuva alla.
Siitä jatkettiin sitten matkaa johonkin päin ja seuraavana eteen tupsahti temppeli nimeltä Pantheon, tästäkin kuva alla.
Sieltä sitten illan hämärtyessä käveltiin takas Terminiin ja kävästiin paikallisessa ruokakaupassa hakemassa evästä hotellille, mukaan tarttui sitä sun tätä ja koko setistä kuva alla.
Siinä sitä sitten on, Breezeriä tuli ostettua lähinnä siksi että se oli halvempaa kun normi limppari tuolla paikallisessa kaupassa, Meinaan 1.25€/plo. Baileyssi ja skumppaputeli ostettiin jo Frankfurtista, kuhan eksyvät tähän kuvaan.
24.12.2009
Jouluaatto, nukuttiin pitkään jonka jälkeen sama bussimatkustelu Terminiin josta sitten täsmäisku Vatikaaniin. Alla kuva Paavin pällistelyparveketalosta.
Sitten kierreltiin ja kaarreltiin ympäri tota Toria ja ihmeteltiin asiaa jos toistakin. Takasin Terminiin päin kun lähettiin kävelemään, niin ostettiin parit postikortit paikallisesta matkamuistopuljusta. Samaisella reissulla poikettiin myös pikkuputiikeissa mistä Jenni löysikin kotiin tuotavaksi Pastaa. Matkan varrelle osui myös eräs kenkäpulju missä oli hauskan niminen kenkäpari, kuva alla.
Kiertelyn jälkeen taas paikalliseen kauppaan ostamaan iltapalaa, mukaan tarttui yllättäen taas sitä sun tätä.
Ja yllättävää, olihan sitä pakko nyt paikallisessa mäkkärissä pari juustohampparia hakea mukaan, Päivällä mutustettu pizza kun ei kovin kummosta ollut (kuten kaverit varottelivatkin :P).
25.12.2009
Tänään oli tarkotus kävästä ihmettelemässä Colosseumia. Matkan varrella Colosseumille, Grotte Celonin bussiasemalla oli tapahtunut pieni kolarikin josta yksi räpsy alla.
Ja sitten, Terministä aikamme käveltyä se Colosseum löytkin, aika vakuuttava näky vaikka ei aurinko hirveemmin paistanukkaan.
Colosseumilta tallustettiin sitten hissun kissun pienen sateen saattelemana takasin Terminiin päin. Terminissä metsästettiin kioskia mistä saatiin postimerkkejä noille edellispäivänä ostetuille postikorteille. Aikamme kortteja heilutellen saatiinkin sitten oikeat postimerkit ostettua ja lätkittyä kortteihin kiinni.
Ja näin, kolme korttia. Yksi Jennin kotiin Tuusulaan, yksi tänne Vantaalle wanhemmille sekä yksi kortti Katko Oy:lle jossa olin kesätöissäkin.
Illasta vielä paikallisen ruokakaupan kautta ja nokka kohti hotellia. Hauskoja nuo ruokakaupat kun niistä saa jopa 95% alkoholia kuten alla olevasta kuvasta näkyy.
Mutta kuitenkin, ei kyseistä litkua tarttunut mukaan vaan…
Jenni osti pari purkkia pöytäviiniä kouluun vietäväksi ja pikaliimaa kengän korkolapun liimailuun. Loput litkut tuli sitten iltapalaksi.
26.12.2009
Nukuttiin pitkään ja päätettiin lähteä pyörimään Terminiin ja sen lähiympäristöön. Tuli varmaan kierrettyä ~kaikki puljut mitä kyseisellä juna-asemalla oli ja mutustettua sitä sun tätä mitä kahviloista sai.
27.12.2009
Ah, nukuttiin pitkään ja pyörittiin hotellin ympäristössä, missä siinäkin riitti kierrettävää. Pläjäytetään tämän päivän kuvaksi sitten jonain päivänä hotellin parvekkeelta napattu panorama.
Heräiltiin aamulla ennätysaikasin (07.00 joka on muuten aikasin jos muina päivinä heränny 10-13 välillä…) ja lähettiin viskomaan avaimia hotellin respaan, jonka jälkeen lärvi koti Terminiä josta oli tarkoitus hypätä junaan jolla prutkuttaa lentokentälle.
Plop, aikamme julkisilla reissailtiin niin päästiin kentälle, taidettiin olla paikalla joskus ~10.00 pintaan, joka oli suhteellisen aikasessa verrattuna siihen koska lento lähti. Lennon oli nimittäin tarkotus lähteä 15.05 sieltä Rooman kentältä kohti Frankfurttia, ja aika hyvin tuo aika muistaakseni pitikin paikkansa. Frankfurtissa oli sitten pari tuntia aikaa jatkolennon lähtöön ja pyörittiin sitten ympäri terminaalia ja osteltiin vielä viimeisiä tuliaisia mm. litran pullo Baileyssia.
Helsinki-Vantaalle laskeuduttiin sitten vähän 22.00 jälkeen joka oli positiivisesti ennen ilmoitettua saapumisaikaa, joka oli 22.40. Matkalaukut saatiin sitten 22.30 pintaan, vähän ihmettelin että eikös sielä pitänyt olla hirveä kaaos noiden laukkujen kanssa, mutta eipä näyttänyt ainakaan suomeen jäävien laukkujen kanssa ongelmaa olevan.
Sitten bussipysäkille, tarkoitus oli nappasta bussi numero 51 mikä olisi tullut suoraan tähän Myyrmäkeen, mutta ömömömöö-olotilassa seisoskeltiin sitten väärällä pysäkillä. Noh, vilkasu reittioppaasta ja ehdotukseksi tuli bussi 61 Tikkurilaan ja sieltä bussi 53 Myyrmäkeen. Noh, vituikshan se meni, mentiin Tikkurilaan asti tolla ekalla bussilla ja Tikkurilassa totesin että ois pitäny kehällä vaihtaa tohon toiseen bussiin. Seuraavaa bussia Tikkurilasta Myyrmäkeen ei jaksettu odotella ja napatiin sitten taksi.
Loppujen lopuksi oltiin sitten täällä meillä Vantaalla joskus 00.30 jälkeen.
Tällänen reissu, ihan hauskaa oli ja ilmatkin oli suht. siedettävät. Lämmintä oli 0-20 ja taisi jopa kolmena päivänä ruikkia vettäkin taivaalta vaihtelevasti, mutta eipä se menoa juuri haitannut. Julkisillakin oli kivan edullista matkustaa, 1e lippu joka oli 75min voimassa ja oikeutti yhteen metro-matkaan. Alla vielä kuva lipuista mitä laukusta reissun jälkeen löytyi.
Teh end of part “Rome”
Ah, ja sitten muihin asioihin, nimittäin tulipahan ostettua itelle joululahjaksi tollanen 24″ FullHD BenQ:in näyttö ton 22″ BenQ:in kaveriksi. Nyt vois sanoa että on tarpeeksi tilaa koneen työpöydällä.
Nyt pitäis vielä joku päivä venähtää IKEA:an ja pistää pöydät tosta nurkasta uusiksi, katotaan millon joutaisi.
Ja lopuksi sitten vielä kuva tosta vaatehuoneen masiinanurkkauksesta mitä jokunen aika sitten pistin uusiksi.
Siinä sitten ainut sähköissä oleva kone joka vielä löhöö UPS:inkin päällä, toimii täällä himassa tulostuspalvelimena sekä mun omana mailiservuna. Nuo muut romppeet mitä kuvassa näkyy on wanhoja servuja mitä on joskus ollut jossain ajossa. Liila laite on sitten Extreme Networksin 48 porttinen kytkin.
Saas nähä sitten mitä nyt uutena vuotena keksii, ennen sitä voisi koittaa kävästä siellä IKEA:ssa sekä käydä shoppailemassa yhdistykselle yhen palvelimen.
PS. Ja tulipahan Leathermanikin tänään takuusta :)
Sellanen tiistai, tuli ruuvailtua Pelitalolla kloonausysteemin levypalvelimeen levyä ja kloonailtua sen systeemilevy uudelle kovalevylle kun wanha vähän levisi alle. Noh parituntia virittelyä ja kaikki toimi kuten ennenkin.
Mutta sellasta, hiljasta on täällä blogissa nyt ollu kun suurin osa vuorokaudesta menee töissä. Nimittäin mullahan on nyt vieläkin tuo koulun työssäoppiminen sekä palkkatyö päällekkäin. Tosin työssäoppimassa olen ~8-15 pelitalolla The Group ry:llä ja palkkatyössä sitten 16-20 Katko Oy:llä.
Huomenna pitäis sitten aamulla käydä lekurissa jonka jälkeen matkahuollossa ja sieltä sitten Lauttasaareen. Sieltä sitten töihin kun on vähän eka asenneltu palvelinta paikalleen. Torstaina pitäis sitten opettajan tulla käymään työharjottelupaikalla, eli mun tapauksessa tuolla Pelitalolla joka sijaitsee toimintakeskus Hapessa.
Mutta jos sitä sitten vähän koittais kertoa mitä kaikkea on viimeaikoina tapahtunu.
Nimittäin, viimeviikolla postittelin yhen 4U kokosen palvelimen tolla Suomen postilla joka myös Itellana nykysin tunnetaan. Saivat kyseisesta palvelimesta silti kantokahvan edestä poikki, vaikka pakettikorttiin merkattiin “erikseen käsiteltävä” jonka lisäksi lätkästiin 12 kappaletta “SÄRKYVÄÄ” tarraa paketin kylkiin.
Mutta silti, kyllähän se paketti otti damagea ihan hyvin Itellan käsittelyssä, eli tuli siis maksettua 6e turhaan Itellalle siitä että koittasivat edes käsitellä pakettia saakeli vähän hillitymmin. Paska pulju, siksi palvelin tulikin takasin Matkahuollolla. Huomenna selviää sitten miten ne on sitä lootaa käsitellyt. Toivottavasti vähän hillitymmin.
Sitten, nyt tuolla työharjottelussa The Group ry:llä olen Pelitalolla suunnitellut tota konseptin laajentamista muihin vastaaviin nuorisotiloihin sekä asennellut tuota kloonausympäristöä uusiksi. Nyt vielä tälle viikolle pitäisi testata systeemit läpi ja lätkiä aiheesta vähän dokumenttia kasaan. Kun kyseinen järjestelmä on OK, niin pitäisi alkaa tekemään tuonne Solid Vaultpartyille adminkoneiden asennusimagea. Kaiken tämän lisäksi on tullut ratkottua n+1 pikkuongelmaa mitä on tullut vastaan. Hommaa siis riittää :)
Palkkatyössä sitten tuolla Katko Oy:ssa olen tehny nyt sitten samoja hommia kun kesälläkin. Kasannut siis Turvakytkimiä sekä erikoisempia malleja mitä asiakkaat ovat sitten tilanneetkaan.
Tällänen tietoisku tänään, katotaan mitä seuraavaksi keksitään.
PS. Ja niin hyvät ihmiset, tulkaa lanittamaan lokakuussa. KLIK!
Jep, jos sitä nyt illasta koittaisi vielä jotain järkevääkin saada tästä viikonloppureissusta ja shoppailusta kirjoteltua.
Alotetaas sitten torstaista, nimittäin sillonhan oli tuolla Helsingissä nuo SM-ilotulitukset. Pari pientä sadekuuroa vähän nyt haittasi menoa, mutta eipä se valokuvia juurikaan estänyt ottamasta, alla pari otosta, loput tulevat galleriaani kunhan ne sinne saan kaikki käsiteltyä.
Sitten perjantaihin. Tosiaan mullahan piti olla kesätyön vika työpäivä nyt perjantaina, mutta mä jo viikkoa aikasemmin pomolle vihjasin että jos oikeesti on kiirettä ja paniikki päällä niin voin mä iltavuoroa tulla sinne tekemään.
Noh, perjantaina pomo sitten aamukokouksen jälkeen nappasi mut kiinni ja kyseli koska voisin alottaa iltaduunit mahollisesti tuotekehittelyssä / protopuolella. Totesin että vaikka heti mutta jutellaan tarkemmin iltapäivästä.
Iltapäivällä sitten juteltiin niin sovittiin alustavasti jotain 3-4 iltaa viikossa 3-4 tuntia illassa hommia siellä osastolla missä tarvitaan. Nyt huomenna tekemään sitten soppari aiheesta, ilmeisesti vuoden loppuun.
Mutta sellasta perjantaina, tuo uutinen tuli kun salama kirkkaalta taivaalta, helvetin hyvä vaan. Nyt sitten tulee käyttörahaa tonne Rooman reissulle ja muutenkin taskurahaa.
Muuten perjantaina, lähin sitten Jennille Tuusulaan, tosin lähin kotoa joskus 17.00 pintaan Helsingin keskustaan pyörimään ja ikkunaostoksille. Tuli sitten kierrettyä Verkkokaupat ja Lidlit. Lidlistä ostin sitten 12e jääpalakoneen joka kesti 3min jäärouheen tekoa, sen jälkeen moottorin metalliakselin päälle liimatut muovikierteet murtuivat ja terä ei enää pyörinyt. Vähän ihmetyttäää miksei suoraan akseliin oltu voida tehdä M10 mutterin mukasia kierteitä, jotta tuollaista muovikierteytysviritystä ei oltaisi tarvittu. Noh mutta eipä siinä mitään, ensviikolla laite takasin Lidl:iin ja rahat takasi.
Ruoholahdessa kun Verkkokaupassa kävin niin käväsin sitten samalla siinä alakerrassa sijaitsevassa kellopuljussa. Sieltä sitten tarttui mukaan uusi rannekello mallia Leijona. Kun eipä “kunnon” rannekelloa ole moneen vuoteen ollut ja nyt sitten löyty omaan käteen sopiva niin pakkohan se oli ostaa. Hintakaan kun ei päätä huimannut, 49e. Kuva alla.
Lauantaina sitten päätettiin lähteä Jennin kanssa käymään Jumbossa. Sää kun salli mopolla liikkumisen, auto nimittäin oli wanhempien käytössä. Jumboon täältä on matkaa noin. 10km ja mopolla se taittui alle puoleen tuntiin vaikka olikin kaksi päällä.
Jumbosta tuli sitten ostettua sitä sun tätä. Seppälästä parit bokserit, Clas Ohlsonilta mikrokuituliina, Citymarketista pari hammasharjaa ja ruokaa, Stockmanin herkusta teetä ja Alkosta Baileyssia.
Baileyssiputeli ei hirveemmin tyhjentynyt, koska tuo jäänmurskauskone sanoi itsensä irti noinkin pian. Oli nimittäin tarkoitus jäitä ja tuota Baileyssia sotkea. Kuitenkin, kuva alla kaikista ostoksista alkaen torstaista (-ruuat, meni parempiin suihin ennenkuin ehtivät kuvaan).
Nyt sitten vielä poikkeuksellisesti olin sunnuntainkin Jennillä, normaalistihan lähen täältä aina sunnuntai-iltana pois, jotta maanantaina ehtii taas töihin tai kouluun.
Nyt kuitenkin kun alan tuota koulun palkatonta työharjottelua The Group ry:llä tekemään täyspäiväisesti, niin ehdin aivan hyvin lähteä täältä samaan aikaan pois kun Jenni kouluun ja käymään kotona viskomassa tavaroita. Sieltä sitten suoraan tuonne Sörnäisiin, Toimitakeskus Happeen. Tuota työharjottelua nyt kun tämän loppuajan suoritan pääasiassa tuolla Pelitalolla tekemällä aikalailla vaihtelevia hommia. Sieltä sitten suoraan takaisin tuonne Katko Oy:lle palkkatyöhön tekemään iltatöistä sopparit ja aloittamaan hommat, yeah joku lama? En mä vaan tällä alalla nää. :)
Ah ja nyt huomenna taikka tiistaina viimeistään pitäis luultavasti tulla Leathermanikin takuusta, samaa vois toivoa tosta emolevystä mikä lähti jo kaksi viikkoa sitten takuuseen Multitronicille. Saas nähä.
Mutta pistetään lopuksi vähän kissahuumoria, saanen esitellä. Herra Janne.
(with a bottle of baileyz)
PS. Tilasinpahan 40D:hen uuden akkukahvankin nyt viikonloppuna, pitäisi varmaan ensiviikolla tai seuraavalla senkin saapua, yeah kamerageari sitten taas kunnossa \o/
Ei ihan, pullaa tuli leivottua. Nimittäin töihin huomiseksi kun tuo perjantaihan on mun viiminen työpäivä. Hyvin onnistu ja itellekki jäi pari vielä mutusteltavaksi. :)
Mutta sellasta, tänään löin sitten tuon Leatherman Core:nkin takuuseen. Kävin viskasemassa sen postiin ja vielä kirjattuna kirjeenä, saas nähä ehtiikö vielä tälle viikolle takasin tänne etelään tuolta pohjosesta.
Eipä tässä sitten oikeestaan muuta, osu aamulla Metro-lehdestä tämä samainen juttu silmään. Nimittäin “Helsinki haluaa puolittaa joukkoliikenteen matkalippujen hinnat”. Kyseinen operaatio olis aikalailla mahtava, jos vielä tapahtuis seutuliikenteessä sekä muuallakin pääkaupunkiseudulla. Koko artikkelin voipi lukea täältä.
Huomenna pitäis sitten Jenninkin tänne tulla ja illasta pitäis lähteä vilkuilemaan tuota ilotulitusta, kamerat mukana tietenkin. Viikonlopuksi sitten Jennille, Tuusulaan.
Jep, takana viikonloppu, jonka lisäksi sitten vielä taiteiden yökin.
Perjantaina tosiaan lähin Jenniä vastaan Helsinkiin ja siinä samalla sitten kävästiin ihmettelemässä taiteiden yötä. Ennen iltaa kuitenkin vähän kierreltiin kauppoja ja kävästiin Subwayssa syömässä.
Itse taiteiden yössä lähinnä pyörittiin sitten ihan ydinkeskustassa, eniten siinä Kiasman edessä missä se Demowallkin oli. Tuttuja tuli vastaan aika paljon, koulukavereista aina lanijärkkäreihin asti.
Mutta sen pitemmittä puheitta, pari räpsyä taiteiden yöstä.
Siinä sitten hätänen panorama vapaalla kädellä ja pitkillä valotusajoilla tuosta Kiasman edestä Demowallin aikoihin. Kyllähän siinä porukkaa juoksi suuntaan jos toiseenkin.
Pitkän valotuksen taidepelleily, tämäkin vapaalla kädellä ja pitkällä valotuksella.
Mutta sitten, tuolta kun yömyöhään selvittiin takas Tuusulaan, niin painuttiin nukkumaan. Tultiinpa muuten tokavikalla bussilla (1.30 lähti Kampista) tuonne Jennille, oli vähän bussissa tungosta. Ite päästiin molemmat kyllä istumaan, mutta pari Jennin tuttua joutui sitten jäämään seisoskelemaan siihen meidän viereen. Oli muuten yllättävän rauhallinenkin bussi, ketään ei riehunu tai huutanu niin että korvat särkyy.
Lauantaina kävästiin sitten Keravalla, Valkosipulimarkkinoilla. Sieltä sitten taas pari ruutua alla selityksineen.
Siinä veteli sitten Seitsemän seinähullua veljestä showtansa, sai kyllä nauraa vatsan pohjasta asti.
Olihan niitä seinähulluja veljeksiä muutkin kattomassa, ihan kivasti porukkaa pelkästään tossa penkeillä, takana ja sivuilla nurmikolla vielä toinen mokoma lisää.
Löysinpähän mä sitten vielä kun Keravan Prismassa käytiin kattelemassa, niin itelleni hyvän repun merkkiä Halti, hintaakin oli vaan 20€. Ihan halpa ton merkkiseksi repuksi nimittäin.
Iltapäivästä sitten lähettiin me nuoriso autolla takas kotia ja jätettiin Jennin wanhemmat vielä kiertelemään markkinoita. Eka heitettiin Jennin veli takasin kotiin, omia askareita tekemään ja sitten lähettiin Volvolla Jennin kanssa käymään kaupoilla ja syömässä. Kierreltiin siinä sitten Femmatori (paikallinen kirppis) ja tollanen sekatavarakauppa. Sieltä sitten S-Markettiin ja samalla hakemaan lottovoitto (1e \o/) ärrältä. Siitä sitten kävellen mäkkäriin ja autoon mutustamaan jäätelöt ja hampparit pois.
Autossa kun istuskeltiin niin vastapäiseen parkkiruutuun parkkeerasi uudenkarhea Citroen C6, oikeen tyylillä. Kuva kertokoon tarkemmin.
Että silleen, etukulma yli toisesta viivasta ja takakulma toisesta. Voiko paremmin enään ruutuun osua? Ja kaiken kukkuraksi, kuten kuvassa näkyy, autoa ajoi MIES.
Safkailun jälkeen ajeltiin sitten takasin Jennille ja randomhäröily jatkui. Illasta tilailtiin koko poppoo pizzaa ja kebabbia ovelle. Sunnuntaina lähettiin sitten molemmat sieltä tänne meille, Vantaalle. Tänä aamuna sitten Jennillä alkoi koulu ja ite painelin jo vanhaan tuttuun tapaan töihin. Itellä on vielä ainakin tämä viikko ja luultavasti seuraavakin töitä, ja jos koulu ei painaisi niskaan niin luultavasti pidempäänkin.
Tällästä tänään, Multitronicista vastausta odotellessa ton emolevyn takuun suhteen, tulis nyt tälle viikolle niin sais ton uuden koneen käyttökuntoon. Ja tulis nyt jo kuun loppu, niin olisi aikaa organisoida tuo servtutuksen palvelimienkin vaihto. Hommaa siis on mutta aikaa on välillä liian vähän, hyvä että blogata ehtii, tosin tätähän nyt ehtii aina tekemään. ;)
Ja sitten loppukevennys. Olipahan taiteiden yössä yksi valokuvaaja joka räpsi juhlijoista kuvia. Noh huuteli se sitten meillekkin että tulkaa nyt kuvaan ja ottakaa tuosta puhekuplat mukaan. Lopputulos alla.
Jep, hirsiä vedelly koko illan ja mitään hirmusen järkevää saanu edes aikaseksi. Töissä oli ihan normipäivä ja juoksentelin tekemässä sitä sun tätä.
Mutta tällästä, perjantaina olis taiteiden-yö Helsingissä, saas nähä pitäisköhän sinnekkin venyä. Ois siellä ainakin yks tapahtuma mikä vois kiinnostaa. Nimittäin tuo demoseinä, voishan tuolla kävästä Jennin kanssa säävarauksella ™.
Viikonlopuksi olisi sitten tarkotus lähteä taas Jennille, siellä sitten ihmetellä ja kävästä Keravalla Valkosipulimarkkinoilla pyörähtämässä.
Mutta tällästä tällä kertaa, tuli vihreetä valoa parille suunnitelmalle. Tuossa kun crisun kanssa kun suunnitellaan pientä operaatio x:ää mikä lähtenee täyteen vauhtiinsa lokakuussa, siitä lisää sitten lähempänä ajankohtaa. Kuitenkin taustatyö on jo vauhdissa, tosin sepä ei kovin julkista ole. ;)
Nyt ruokaa ja telkkaria, sitten ehkäpä vielä joskus nukkumaankin. Aamusta yllättäen sitten töhin!