Tagilla “hp” merkityt kirjoitukset

Plaargh, assyt ohi ja paluu normaali arkirytmiinkin on sujunut suunnilleen hyvin. Töissä saatiin jopa tuo Windows 7 noin suurin piirtein tuotantoon ja vielä ilman katastrofaalisia ongelmia.

Sen sijaan tänään räpsähtikin sitten ekaa kertaa mun aikana töissä sähköt, kaikki koneet päättivät bootata kivasti ja valotkin siinä taisi välähtää. Tietenkin siinä ensimmäisenä tuli mieleen että nyt meni servutkin, mutta sitten muistin että mehän vedettiin sinne suht. järeä UPS, joten ei niille pitäisi mitään käydä. Noh kuten arvata saattoi, eihän se homma ihan niin mennyt. Palvelimet kyllä vastasivat mutta, mitkään komennot ei menneet läpi mitä niille koitti ajaa. Siinä sitten alettiin etsimään yleisavainta jolla pääsisi laitetilaan. Yleisavaimen etsimistä vaikeutti se että juuri eilen talosta jäi kaikki vahtimestarit lomille / pois,  joilla yleensä on avainkaapin avain jossa yleisavain lymyää.

Noh vajaa tunti etsimistä ja uhkailua että avainkaappi saa kohta vasarasta jossei avainta löydy, avain löytyikin ja pääsy laitetilaan onnistui.

Laitetilassa hetken ihmettelyä. Palvelimet ylhäällä, verkko ylhäällä, iSCSI ja nauharobotti ylhäällä, miksi mikään ei toimi? Näyttö kiinni ja toteaminen, “jaahas iSCSI verkkoa hoitava kytkin on päättänyt bootata ja palvelimilta on hävinnyt levyt…” Hetken debug ja tuli huomattua että kaikki muu oli upsattu paitsi se perkelen iSCSI:tä hoitava kytkin. Ei siinä sitten muuta, virtapiuhan vaihto tökkelistä a tökkeliin b ja palvelimien uudelleenkäynnistys, ding ja hommat lähti rullaamaan. Alla vielä kuva rautaläjästä mitä piti käydä potkimassa.

Tulipahan tuossa myös eilen ja tänään säädettyä tuollainen ristiinrastiin onsite & offiste backuppaus ~kaikille servuille missä satun nyt olemaan ylläpitäjänä. Eilen sitten synccasin datat paikasta a paikkaan b. 609Gt tavaraa levypakalta1 -> palvelin1 <-> internet <-> palvelin2 -> levypakalle2. Hetkihän siinä vierähti ja tulipahan nätit käppyrätkin aiheesta. (Klikkaamalla suurenee)

Tämän lisäksi tuli myös asennettua vihdoin valmiiksi uusi virtualisointiympäristö nimeltään dom1 ja uusi monitor-palvelin mihin tulee siirtymään tuo käppyröiden vääntö ja SMS-hälyjen hoitaminen. Kaiken kukkuraksi, tänään alkoi reitittymään myös firmalle uudet IP:t mitä Ripeltä pyydeltiin.

Sitten vielä kuva Assemblyiltä. Kuva sunnuntai aamulta joskus kuuden tienoilta. Pasilan asemalla pari lanittajaa tilasi limua ja lopputulos..

Potkimallahan se sieltä sitten loppujen lopuksi tuli!

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments Ei kommentteja »

Ja ei krapulaa! Vaikka lauantaina tulikin otettua vähän rankemmalla kädellä. Noh nyt on taas kaadettu tämän vuoden tarpeisiin siihen malliin, että nyt riittää se pari tuopposta kotona tai ulkona kun aihetta näkee…
Mutta sellasta, hiljasta on täälläkin ollut, työt on puskenu päälle ja siihen perään vielä elokuun alkupuoliskolla oleva Assembly Summer 2010. Sinne pitäis sitten tehä pelikompokoneiden sekä palvelimien levykuvat. Eipä tässä touhutessa ole ehtinyt noita Kirkkareidenkaan valokuvia käydä läpi, saati tungettua niitä tonne kuvagalleriaan. Noh jos viimistään joskus Assemblyjen jälkeen saisi aikaseksi.

Pamautetaan nyt lopuksi edes yksi kuva, alla firmalle tulleet “uudet” palvelimet.

Yläpuolella uusi monitor-palvelin joka hoitelee SMS-hälyt ja laitteiston valvonnan. Alempi komeus on sitten uusi virtualisointialusta, nimeltään dom1.

Tällästä tänään, katsotaan koska saisi taas vähän pitempää settiä aikaseksi.

PS. Pamahtihan tänään meidän firman operaattorillakin tänään illasta ns. “force majeure” tilanne päälle. Pasahti isompi sähkökaapeli yhen kuitukeskuksen alueelta alas, jonka jälkeen akut pyörittivät keskusta jokusen tunnin. Tämän jälkeen pitikin sitten kantaa lisää varavoimaa keskuselle, josta aiheutui reilu 30min katkos internetyhteydessä.

Force majeure

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments Ei kommentteja »

Ah, tulipahan pidettyä ex-tempore loma sitten hyvään aikaan viimeviikolla. Oltiin mökillä ja siihen päälle vielä Aitoon Kirkastusjuhlissa. Huomenna odottaa sitten paluu arkeen.

Mutta eipä siinä mitään, Kirkkarit meni siinä kivassa helteessä ja lauantaina oltiin siellä Jennin kanssa ihan töissä. Nimittäin kahvion kassalla. Nyt voi taas sanoa että vuoden asiakaspalveluhommat on tehty!

Pistetään nyt  sitten “pari” kuvaa kirkkareista mitä jaksoin kattoa läpi. Loput tulee jossain vaiheessa tuonne omaan kuvagalleriaani. Kuvat suurenee klikkaamalla.

Dingo

Jenni Vartiainen

Herra Ylppö ja Ihmiset

Ismo Alanko & Teho-osasto

Pelle Miljoona / Maija Vilkkumaa / Viikate

Sellasta settiä, pitää jaksaa vielä karsia nuo 1600 kuvaa ja pistää niistä parhaat webiin kuhan ehtii ja jaksaa…

Mutta tuli tuolloin lomalla nyt muutakin tehtyä kun vaan löhöttyä. Kävästiin me uimassa, kalassa ja kaupoilla vähän pidemmällä. Sitten yhtenä päivänä ruuvailtiin vähän telkkarin antennia paremman kuuluvuuden toivossa. Johonkin väliin mahtui sitten grillailua ja nukkumistakin. Lauantaina kävästiin sitten rompetorilla kiertelemässä ja kaartelemassa, ostinpahan sieltä uuden nassen eurolla ja hilpentöörimikroaaltouunimittarin suoraan 80-luvulta. Puolessa välissä viikkoa käytiin jossain isommassa kauppakeskittymässä ja ostin sieltä 3kpl isoja pyyhkeitä, 4e/kpl.

Nyt perjantaina lähdettiin Jennin kanssa sitten mökiltä Tampereelle mistä sitten junalla tänne kaupunkiin. Eilen pyörittiin sitten ympäriämpäri Helsinkiä ja ikkunaostosteltiin. Itse kävin aamusta Level 7 nettikahvilassa polkemassa peliservuja ylös tuota WCG:n Suomen karsintaa varten. Eilen kävästiin hakemassa myös yksi tietokone Jimm’sistä ja itse shoppailin sen lisäksi vielä palvelimeen kiintolevyn ja rasvakeittimen!

Siinä sitten oikealla Jimm’sistä haettu kone ja vasemmalla rasvakeitin laatikossaan. Oikeassa kuvassa myös viikolla tänne himaan toimitettu palvelin mallia HP Proliant DL360 G4. Kyseisestä palvelimesta tulenee uusi SMS-hälytyspalvelin firmalle kuhan ehdin asentamaan.

Tänään sitten tuli käytyä vielä Myyrmannissa shoppailemassa. Tartuipa mukaan sidontaliinat ja rautasaha. Samalla reissulla haettiin vähän lisää rasvakeittimeen tungettavaa. Illasta sitten testattiin rasvakeitintä mozzarellatikuilla ja sipulirenkailla, ja voinpahan sanoa että hyvää oli!

Tällänen pikakelaus, huomenna sitten töihin ja odottelemaan että yhen palvelinsalin muutto lähtee käyntiin.

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments Ei kommentteja »

Jep hommaa piisaa ja nyt kun vielä innostu vähän pelailemaankin.

Mutta pitemmittä puheitta, kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa… Vai miten se nyt oli.

Jokunen viikko sitten leivottiin Jennin kanssa. Taikina otti vähän turvotakseen :D

Sitten uunista tuli yksi FUUUUUU-pulla.

Ja siinä sitä aikaa sitten kulukin. Pullanpaiston jälkeen pari blogausta tulikin, ja sen jälkeen sitten taas hiljasta. Eniveis nyt tosiaan alkaa pikkuhojaa Mojotkin puskemaan päälle kunnolla, jonka lisäksi tuota palkkaduuniakin pitäisi tehdä, niin on tämä blogailu jäänyt vähän vähemmälle.

Siitä sitten! Yhtenä päivänä töiden ohessa vähän Mojoiltiin ja pistettiin nuorisotaloille julisteita sisäsellä postilla.

Sitten eräänä päivänä oli tarkoitus siirtää kaikki bonkki loppusijoituspaikkaansa duunissa. Ei siinä muuta kuin kärryt alle ja siihen päälle sitten pari palvelinta ja levypakkaa. Pikaspekseinä sanottakoon, että reilu 10 prosessoriydintä, 50Gt RAM ja 60TB raakaa levyä.

*Ähkyypuhkuu* ja näin, ~60TB levyä löysi paikkansa räkin pohjalta. Hyötytilaa on luonnollisesti vähemmän koska levyjä lätkitään RAID:iin tasoltaan 5.

*Ähkyypuhkuu^2* ja näin ollaan saatu kaikki rauta raameihin. Siinä sitä nyt sitten komeilee se reilu 10kpl prosessoriytimiä, 50Gt RAM:ia sekä 60TB levyä. Siihen päälle vielä tuo nauharobotti ja räkin takana oleva  järeähkö UPS painamassa varavirtaa pahan päivän varalle koko setille.

Kuitenkin jotakuta kiinnostaa mitä kaikkea tollasella määrällä rautaa sitten ajetaan? Noh vastaus on yksinkertainen. Nuorisoasiainkeskuksen palveluita ja toimintoja varten virtuaalipalvelimia. Noilla palvelimilla pyörii mm. pelitalojärjestelmän nettikahvilasoftan sekä replikointipalvelimen isäntäpalvelin.

Lopuksi rautaläjää ihmetellessä osuipa silmään tuon toisen HP:n palvelimen diagnostiikkaledit. Olivat nimittäin asennettu tuollaiseen ulosvedettävään korttiin.

Sellanen kuvakooste kuluneilta viikoilta. Tämän lisäksi on sitten tullut opiskeltua WAIK:ia ja taisteltua Windows 7 kanssa. Siinä ohessa sitten tehty miten ehditty Solid Mojoille palvelin/työasema levykuvia. Nimittäin eihän noihin laneihin ole enään kuin reilu viikko! Huomenna pitäisi noutaa osa tapahtuman verkkoraudasta tänne Myyrmäkeen ja ensiviikolla lisää.

Sitten näin lopuksi vielä kuva junasta, tarkemmin ottaen matkakortin leimauslaitteesta.

Ei ollut ensimmäinen kerta kun koko junan leimausmasiinat sanoivat tuota samaa. Noh tulipahan taas reissattua sitten leimaamatta lippua, tosin lienee ihan sen arvostakin. Ei tuo VR nimittäin viime aikoina ole kulkenut kuten suunniteltu.

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments Ei kommentteja »

Jeah, digiexpoja ja hikoilua.

Nimittäin tosiaan, mähän tuolla digiexpoilla oon nyt vastannu tekniikasta Peliliigan osalta. Lähinnä siis että bitti virtaa ja pelikoneet toimii. Siellä olen nyt sitten pyöriny viime tiistaista asti jo hommia pystyttämässä ja säätämässä. Vielä pitäisi huomenna jaksaa purkaa omat rakennelmat ja sitten olis digiexpot omalta osalta ohi. Winnare.

Kuitenkin, tänään meni digiexpoilut vähän ohi. Nimittäin perjantaina pamahti tosta servutuksen pääpalvelimesta SCSI-ohjain joka käytännössä tarkotti sitä että masiina ei enää SCSI kovalevyjä löytänyt ja täten koko palvelin ei toiminut.

Eipä se mitään, ostin perjantai-iltana sitten uuden SATA kovon kaverilta, jonka se sitten tänään lauantaina toi messukeskukseen ja mä sitten käväsin heittämässä sen kiinni sinne palvelimeen. Olipahan operaatio, joten kerrotaanpa siitä vähän lisää.

Päivä lähti aamulla käyntiin raahautumalla messukeskukseen ja kloonamalla pelikoneet uudestaan, sekin piti tehä pariin kertaan, kun image-palvelin vähän bugaili. Noh, kun homma lähti pelittämään ja koneet toimimaan, niin tuli kaverikin sen SATA-kovon kanssa.

Nappasin levyn reppuun ja lähdin messukeskuksesta 11.00 pintaan M-junalla kohti Myyrmäkeä, tarkoituksena hyppää Myyrmäestä bussiin 530 ja käydä hakemassa laitetilan avaimia Lippajärveltä. Noh 11.40 olin jo bussissa matkalla Lippajärvelle ja sieltä nappasin avaimet taskuun. Klo 12.00 olin jo bussissa 21 määränpäänä Turuntiellä oleva bussipysäkki. Klo 12.15 olin jo kolmannessa bussissa numerolttaan 248A määränpäänä Elielinaukio, klo 12.59 hyppäsin bussiin 65A ja sillä sitten prutkuttelinkin laitetilalle.

Laitetilalla olin joskus 13.30 pintaan ja aloin sitten heti hommiin. Ensimäiseksi piti repästä levypakka molempien palvelimien päältä pois. Siinä ei onneksi ollut ongelmia kun siellä ei mitään kriittistä dataa säilötä, joten ei muuta kuin umount storage-palvelimelta ja pakka päältä pois. Ainut ongelma, kyseinen rautakasa painaa ~45kg joten sai siinä hetken miettiä miten sen sieltä nätisti sai pois. Tovi örinää ja murinaa ja pakka lähtikin kivasti tuolille istumaan. Sitten piti storage-palvelin vielä siirtää core:n päältä pois, joka oli vielä päällä, ilman että palvelimen toiminta häiriintyy. Siinä sitten nitkuteltiin ~25kg painavaa rautakasaa aika rauhallisesti.

DING, vihdoin palvelin mitä pitkin päästä säätämään näkyi, 4x SCSI levyt edestä reppuun ja suojat tilalle, kotelo auki ja toinen SATA levy kiinni. Hetki ihmettelyä ja biossin tökkimistä ja vola, SCSI poissa pelistä ja SATA levy käytössä. Nyt piti sitten enään asentaa käyttöjärjestelmä sinne uudestaan ja homma alko täten olemaan jo voiton puolella.

Siinä aikani tapeltua sainkin käyttiksen sekä kriittisimmät ohjelmistot asennettua ja pääsin lähtemään laitetilalta pois, kelloa en kattonu mutta klo 16.00 olin jo messukeskuksessa heittämässä takkia säilöön joten ei siellä laitetilallakaan hirveen kauan tullut kupattua.

Messukeskuksessa sitten tuopin äärellä väänettiin vielä pari tuntia ohjelmistoja kuntoon ja hienosäädettiin masiinaa. Onneksi kaikki konffit oli backupattu toiselle servulle niin ei tuokaan homma täysin tuskaa ollut.

Ja nyt, kaikki palvelut ja tarvittavat ohjelmistot on kutakuinkin asennettu ja toiminnassa. Downtimeä tuli ~vuorokausi mutta ilmainen palveluhan tuo servut.us on joten elämä on.

Ja tosiaan, ilmanen palvelu kun tuo on, niin on aika turha nipottaa jos kerran vuodessa-kahdessa on pitempiä katkoksia. Jos haluaa sitä 99.99% uptimeä ja 24/7 helpdeskiä niin pistää rahaa kehiin.

Mutta näin, nyt vois sitten suihkuun ja nukkumaan, katotaan jos noita digiexpokuvia sais webiin joskus tässä lähipäivinä. :)

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments Ei kommentteja »