Tagilla “Koulu” merkityt kirjoitukset
Kirjoittaja: FoggeR, aiheet: Koulu, Lanit, Linux, Normipäivä, Tekniks, The Group ry, Tunkkaus, Työ, Viikonloppu, tagit: 2010, assembly, dc-11, group, helsingin kaupunki, jenni, jimms, kaapelitehdas, Koulu, Lanit, läppäri, n900, nk, nokia, peliliiga, the group, The Group ry, Työ, varia, viikonloppu, winter
Jep, maanantain puolellahan sitä jo ollaan ja vielä kukutaan koneella. Noh elämä on.
Mutta sellasta, tosiaan on taas viime aikoina tullut juostua ja tehtyä sitä sun tätä. Onneksi nyt viikonlopun sai pitkälti levätä Jennillä, vaikkakin puhelin välillä vähän pärisi. Nyt kun kotia tänään pääsin niin ne hommat puskevatkin taas niskaan…
Nimittäin nyt työn alla on Assembly Wintter tapahtumassa käytettävän pelikoneen asentelu sekä siinä ohessa miljoona muuta juttua. Esimerkkinä vaikkapa firman asioita laskutuksesta kaapelointitöihin, lan-tapahtuman suunnittelua sekä koulujuttuja mm. opinnäytetyö.
Mutta eipä se mitään, hallitusti kun noita tekee yksi kerrallaan alta pois niin homma pysyy vielä jotenkin hyppysissä ja ei pääse syntymään kaaosta. Kunhan näistä Assemblyista selvitään niin pitäisi varmaan tuo opinnäytetyö rykäistä kuosiin ensimmäisenä. Kuitenkin on tässä ennen Assemblyitakin hommaa jos toistakin. Nyt alkuviikko asennella tätä konetta ja rempata siinä samalla koulussa, keskiviikkona aamusta lääkäriin ja sitten kouluun, jonka jälkeen koulusta sitten vielä töihin käväsemään. Torstaina pitäisi sitten jo Assemblyjä olla rakentamassa ja potkimassa palvelimia ja työasemia pro-peliauleella pystyyn.
Mutta mitäs tässä, koulussa kaikki päin sitä kuuluisaa tummaa reikää, toiset oppilaat purkaa toisten opinnäytetöitä asennuskopeista ja välineet on mitä on. Siinä sitten myös Peliliigan palvelimet kettuilee ja yhistyksenkin palvelin vähän osotti pahaa mieltään (oikeestaan meidän ISP mutta mitä pienistä). Noh toisaalta, onneksi on tässä jotain hyvääkin saatu aikaan. Nimittäin nyt on kaikilla mun ylläpitämillä palvelimilla SMS-hälyt viritelty, niin saa saman tien tiedon siitä, jos niillä on paha olo ja täten voisi jopa ehtiä tekemäänkin jotain ennen kuin peli on kokonaan menetetty. Tuosta SMS-hälysysteemistä voisi kirjotella yhen vähän tarkemman postauksen kuhan tässä tilanne vähän rauhottuu. Tullaanpa nimittäin ottamaan samainen viritys firmalle käyttöön. :)
Mutta ah, joku sentään toimii kuten odotettu ja haluan. Nimittäin tuo N900. Ei mitään valittamista laitteesta ja nyt kun siihen jokunen päivä sitten tuli tuo päivitys niin hellyeah. Rootfs:älle tuli parikymmentä megaa lisää tilaa, nokian ovi-store palvelu avattiin ja ainakin oma yksilöni tuntui nopeentuvan vähäsen. Työpöytien scrollailu on pehmeempää ja muutenkin toiminnot tuntuvat sujuvan pehmeämmin. Akku kyseisessä luurissa kestää omassa käytössä “työpäivän” joka riittää toistaiseksi. Ainut pieni miinus Nokiaa kohtaan syntyy tuosta DC-11 laturista joka ei toimi niinkuin pitäisi tuon N900 kanssa. Ei nimittäin lataa tuon N900 akkua ellei sitä ole luurissa yli 50% jäljellä. Ihan perkulen hyödyllinen laturi etten väittäisi.
Vielä kun ehtisi tota oikeeta palkkatyötä tekemään ja lähettelisi noita tuntilappuja palkanmaksuun. Toisaalta, varmistuisi nyt ekaksi tämän vuoden palkkarahat niin voisikin noita tuntilappuja jättää. Pitää niitä laskujakin nimittäin jollain valuutalla maksaa.
Kas näin, nyt läppäri pois ja unta lärviin, huomenna kouluun ja sitten jatkamaan tuota pelikoneen asentelua.
PS. Läppäristä näköjään touchpadi jollain tasolla rikki, ainakaan ei nyt linuxissa toimi ollenkaan. Ilmeisesti johto irti. Noh, korjataan kun ehitään.
PSS. Jokohan sitä sitten Assemblyjen jälkeen sais Leathermaninkin takuuseen…
Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!
Ei kommentteja »
Kirjoittaja: FoggeR, aiheet: Normipäivä, Tekniks, The Group ry, Viikonloppu, tagit: 2009, assembly, group, Koulu, Lanit, n900, nokia, päivitys, Työ, Viikonloppu, winter
Jees, sitä samaa kun aina ennen, koulua töitä ja projekteja. Assyt lähestyy hurjaa vauhtia ja samalla sitä hommaakin alkaa taas sieltäkin suunnalta tulemaan. Pitäisi parille koneelle tehdä levyimaget ja asennella peliservuja.
On muuten ollu taas hyvä tuuri parin palvelimen ja kovalevyjen kanssa, yhestä koneesta hajos molemmat levyt ja raidi levisi. Toisesta masiinasta hajosi jokunen päivä sitten raid1 pakasta toinen levy, noh huomenna vaihtamaan sekin platta sitten.
Nyt viime viikonloppuna kävin vetämässä verkon Extended 2 laneille ja löhöilin & palauttelin kovalevyiltä dataa täällä kotona, siinä se viikonloppu sitten vierähtikin.
Blaablaa, katotaan koska jaksaisi kirjotella jotain pidempää ja hienompaa, nyt vielä hetki datailua ja sitten nukkumaan…
PS. N900 luurille tuli tänään pieni päivitys mikä valmistelee puhelinta suurempaa päivitystä varten. Ainut isompi homma mikä tuossa nyt muuttu käyttäjän silmille, oli tuo sovellusten hallinta, joka sai uudet grafiikat päälleen :P.
Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!
Ei kommentteja »
Kirjoittaja: FoggeR, aiheet: Linux, Normipäivä, Tekniks, The Group ry, Tunkkaus, Työ, Valokuvaus, tagit: desktop, happi, helppomuutto, joulu, kaapeli, Koulu, kytkin, loma, maemo, n900, pelitalo, protocol, rdp, remote, rooma, Tekniks, Työ, windows
YEAAAH, tänään olikin sitten eka päivä varmaan kahteen viikkoon kun ei koulun jälkeen ollu mitään muuta hommaa. Tämän johdosta tulikin sitten vedettyä 4h pituset päiväunet.
Mutta mitäs kaikkea sitä sit on oikeesti tullu tehtyä kun ei tännekkään oo ehtiny juuri kirjotella? Noh koulua, töitä ja töitä. Ei siihen tarvi muuta sanoa. Edelleen on homma ton Helppomuuton uuden toimiston kanssa ja kaupungillakin hommaa riittää ton pelitalo konseptin laajentamisprojektissa.
Pistetään sitten pari kuvaa ettei ihan tylsäksi käy tämäkin blogi.

Kivasti on tullut pyyhittyä pyllyt Helppomuuton joulubonareihin ja sitten vielä poltettu paskanhaju lopuilla bonuksilla!

Sitten tuli vedettyä pelitalolla kaapelit uusiksi koneille. 300 metriä kaapelia tulee kivasti kytkentäkaapille koneilta.

Muta eipä se mitään, kaapelit on onneksi merkattu koneiden numeroiden mukaan ja tökitty kytkimeen vielä kiinnikkin numerojärjestyksessä. Ainakin on vian selvittäminen ongelmatilanteissa nyt sitten helppoa.

Ja siinä sitten seuraavan The Group ry:n LAN-tapahtuman teknisestä tilasta nappastu kuva ;)
Sellanen tylsä kuvapläjäys, sitten voisi vaikka sepostaa tosta Nokia N900 luurista vähän. Nimittäin nyt vihdoin ja viimen jaksoin tunkata siihen softan myös windowssin etätyöpöytää varten. Kaikessa yksinkertaisuudessaan googlettelin hetken ja törmäsin tähän ja päätin ladata .deb filun ja kokeilla sitä lähtisikö se futaamaan tossa luurissa, nimittäin tuohan on tehty aiemmalle Nokian Maemo-masiinalle. Noh, wgetillä filu puhelimeen ja dpkg -i rdesktop_1.7-maemo1_armel.deb ja ding, nätistihän se siihen asentu ja toimii. Alla vielä kuva softasta käytössä.

Mutta näin, nyt sitten huomenna koulua ja töitä. Perjantaina myöskin koulua ja illasta yhet pikkujoulut. Lauantaina optikolle ja toisiin pikkujouluihin. Sitten arvotaan mennäänkö maanantaina kouluun ja tiistaina sitten kurssi kohti Roomaa. Yeah.
Pitääpi kattoa koska tässä ehtii taas blogailemaan. Roomasta ei varmaan hirveesti jaksa joten eiköhän sitä viimistään sitten Rooman reissun jälkeen.
Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!
1 kommentti »
Jep, aamulla kun töihin lähin niin bussi levis ~1.5km ennen duunipaikkaa, aamulla kun kaveri tuli töihin niin kerto että tutun lafkan toimisto palo, töissä tiputeltiin pahvilaatikoita ja räkkikisköja pöydiltä ja himassa saan vielä kuulla että sukulainen napannu lopputilin toimitusjohtajan pestistä yhessä firmassa.
Muuten töissä tänään oli aika rauhallista, vetelin kaapeleita uusiksi ja samalla sitten merkkasin ne. Vähän vaihtelua tohon ainaiseen virittelyyn ja dokumentointiin.
Mutta eipä se mitään. Huomenna sitten koulua ja siellä sitten yksi koe. Sen jälkeen pitäis lähtee hakee N900 postista ja heittää samalla yksi duunipaketti postiin. Sen lisäksi pitäisi vielä siellä optikolla käydä näköään tarkistuttamassa.
Mutta tällästä, töitä ja töitä ja vähän lisää töitä, jos huomenna sais vähän pidemmän blogauksen aikaan kun on oikeesti jotain mistä ehkä vois jotai järkevää koittaa keksiä, nimittäin tuo N900. Ja tuleehan tuo Jennikin tänne nyt viikonloppua viettämään, pitääpi kattoa jos saisi noi vapaaliput leffaan törsättyä.
Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!
Ei kommentteja »
Kirjoittaja: FoggeR, aiheet: Koulu, Rakentelu, Tunkkaus, Työ, tagit: happi, Koulu, nk, pelitalo, tietokanta, Työ, varia, verkkokauppa, vk.com
Jees, tosi hyödyllisiä päiviä ollu tällä viikolla koulussakin. Eilen 6h peruttu sen takia kun opettaja poissa ja ei saatu sijaista, tänään sama homma, tosin vaan 4h peruttu. Go VARIA go.
Mutta eipä siinä sitten mitään, kävin eilen illasta vielä verkkokaupassa hakemassa yhen linssin kameraan. Tarkemmin ottaen tämän. Eipä nimittäin ollu hinnalla pilattu ja parissa paikassa on saanut hinta/laatusuhteesta plussaakin. Pitääpi kattoa koska tolla pääsisi kunnon testiräpsyjä ottamaan, mutta pikaset testit osoittanut että ei se jälki niin huonoa ole kun voisi tuon hintaselta linssiltä odottaa. Alla vielä kuva linssistä vastavalosuojineen.

Mutta tällästä, tänään sitten taas painelin koulusta suoraan töihin. Töissä ilokseni olikin asiat aika hyvin, vaikka viime viikolla hommat levähteli käsiin. Tosiaan viime viikolla levisi yksi tuotantokanta näppärästi loppuviikosta juuri ennen kotiinlähtöä. Tänään alotin nyt sitten kaapelointihommat varsinaisesti. Olipahan vaihtelua ainaselle tunkkaukselle sen porakoneen kanssa riehuminen. :)
Nyt sitten datailua ja telkkaria. Aamusta lähtö töihin, toivottavasti bussilla joka menee suoraan töihin asti. Nimittäin tuo Rautatieaseman metron sulkeminen vähän hankaloittaa kulkemista Sörnäisiin. Toki pääseehän sinne bussilla mutta bussi vs metro…
Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!
Ei kommentteja »
|