Kaikkea sitä taas on viimeblogauksesta sitten tapahtunutkin, alotetaan vaikka viime perjantaista.
Viime perjantaina tuli käytyä sitten Red Onionissa luokkalaisten kanssa vähän leikkimässä ruotsinlaivasimulaattoria. Olipahan nimittäin vikoja kertoja kun nähään ennen päättäreitä keväällä. Tänään nimittäin alkoi koko luokalla työharjottelu, jonka johdosta ei sitten koulun penkillä istuskella.
Siinä se perjantai ilta kitattiin sitten sekalaisia alkoholijuomia mitä listalta sai, ja itse naureskelin räppipaskalle mitä siellä sinä iltana sattui tulemaan lavalta.
Lauantaina sitten en mitään kummosta tehnykkään, Jenni lähti aamusta töihin ja ite nukuin pitkään, jonka jälkeen hanuri koneelle ja random-datailua koko päivä. Illasta sitten telkkaria ja löhöilyä Jennin kanssa.
Sunnuntaina sitten väsäilinkin jotain vähän kehittävämpää sillä aikaa kun Jenni oli töissä, koitin nimittäin asentaa yhteen wanhaan bonkkiin OpenSolarista, mutta eihän se ihan onnistunu. Alla kokoonpano millä solaritsaa tungettiin raameihinsa.
Siinä sitten sängylla el-purkkaliimana yksi random Peliliigaservu, josta vetästiin sähköt CD-asemalle, joka tyrkkästiin tuohon 1U palvelimeen sitten kiinni. Ihan kivasti se toimi mutta OpenSolariksen installeri ei löytäny ajureita levyohjaimelle eikä iSCSI ohjaimelle. Onpahan sen verta vanhempaa rautaa tuo palvelin nimittäin. Nyt sitten pitää sulloa sinne sisään tuo CentOS, kerta se on jo toimivaksi testattu tuolla alustalla. OpenSolaris olisi ollut kiva vaan saada tuohon purkkiin, on nimittäin tuleva levypalvelin. *Solariksissa kun tuo tiedostojärjestelmä on vähän muita tiedostojärjestelmiä kivempi tiedostopalvelinkäytössä. Mainittakoon vaikka taikasanoja pakkaus ja deduplikointi.
Nyt maanantaina sitten tuli pompittua taas töihin ja siellähän sitä hommaa tunnetusti piisaa. Ihan ensimmäiseksi pistin Windows seiskaa asentumaan yhteen kokoonpanoon, jonka jälkeen aloin tutkimaan erästä kokoonpanoa joka ei tykännyt toimia kovin vakaasti. Alla kuva mikä kertonee miksi.
DING! Muistitestihän siinä pyörii ja punasta näyttää, ei muuta kuin takuukuitti mappien syövereistä taskuun ja Jimm’s PC-storeen.
Muistit kun sain heitettyä Jimm’s PC-storeen, niin tarttui sieltä vielä mukaan seuraavaa:
64GB SSD-kiintolevy SSDNow V+ -Series, MLC, 2.5″, SATA II sekä 2,5″ Ulkoinen SATA kiintolevykotelo musta, P2 Series ESATA/USB. Ideana oli pistää tuo SSD levy tuohon IBM T60 läppäriin levyksi, ja sieltä se wanha levy sitten tuohon koteloon ja tehdä siitä näin ulkoinen kovalevy. Juuri tämän kuvan oton jälkeen, soikin jo puhelin että uudet muistit saa hakea myymälästä. Eipä siinä sitten muuta, spora alle ja Arabiaan, josta muistit taskuun ja takaisin Sörnäisiin. Hetki ähellystä ja muistit koneeseen kiinni, ja aiemmin mainittu temppuileva kone alkoi pelittämään kuten pitääkin.
Alla sitten vielä ostoksista vähän tarkempaa kuvaa.
Siitä sitten kun asenteli ja kloonaili levyjä, lopputulos. Yli 3x nopeampi systeemilevy nyt tuossa T60 masiinassa. Lopputulos = softa käynnistyy nopeampaa, Windows toimii nopeampaa, kone boottaa nopeampaa. Profit.
Tämän lisäksi sain nyt vielä tuon BackTrack 4 linuxin asennettua tuolle ulkoiselle levylle omalle pikkuosiolleen, nyt on aina tarvittavat työkalut systeemien testaamiseenkin mukana. Ainiin, tulipahan sitä saatua myös tuliaisia Virosta, nimittäin lava lonkeroa.
Tällästä tänään, vielä pitää ehkä vähän datailla ja tulevilla viikoilla vielä Mojoilla. Nimittäin pukkaavat nuo lanit hurjaa vauhtia päälle.
Vihdoin ja viimein taskussa. Pistetään nyt sitten käyttökokemuksia.
+ Toimii kuten promovideoissa, ei tunnu lagivan ja featurejakin alkaa olemaan aikamoinen läjä kun Extrat meni pistämään asetuksista päälle.
+ Softaa on helppo asentaa tolla sovellusten hallinnalla, ja tosiaan kuten edellisessä plussassa jo mainittiin niin Extrat enabloimalla saa noita featureja ja softaa vaikka kuinka.
+ Mukana tuli himskatin hyvät kuulokkeet jotka toimii myös HF:nä.
+ Linux.
+ QWERTY.
+ Hyvä kamera hyvässä valossa, pimeessä kohisee.
+ WEB-selain toimii ja tukee jopa flashia.
- Näytön yläreunan muovi vähän natisee, tosin eipä se menoa haittaa.
- Nokia OVI palvelu ei tunnista puhelinta vielä vaikka softat jo löytyvätkin.
Mutta sitten, on tosiaan tullut asennettua tohon seuraavaa softaa: Adblock Plus, Bounce Evolution, Conversations Inbox Desktop Widget, Decoders Support, eCoach, Facebook applet, FM Radio Player, ForecaWeather widget, Gonvert, Hermes, load-applet,MaStorty, mbarcode, Microfeed backend, Ogg support, OpenSSH client, Personal Dataplan Monitor, Personal IP Address, Pidgin + plugarit, Pixelpipe, rootsh, systeminfowidget, Transmission ja Wormux.
Ihan näppärää softaa kyllä tuntuu löytyvän. Esimerkiksi tuo Hermes synkkaa ihmisten valokuvat ja syntymäajat sekä muut tiedot Facebookista yhteystietoihin.
Pistetään vielä alle kuvat kaikista neljästä työpöydästä mitä tossa mulla nyt on käytössä, ei mulla varsinaista käyttöä oo vasta kun kahelle ekalle mutta katotaan mitä niille parille muulle keksitään.
Jos on jotain kysyttävää laitteesta niin voi vaikka kysellä kommenteilla tässä postissa, vastaan niihin parhaani mukaan :)
Tulipahan tehtyä sitten se mitä pitkään oon jo miettinyt. Nimittäin viskasin tuosta miniläppäristäni tuon XP:n huitsin nevadaan ja Ubuntua tilalle.
On muuten pikkasen nopeempaa käyttää tota läppäriä tolla Ubuntun netbook-versiolla. Varsinkin kun vähän jakso perusasennusta viilata. Nimittäin lätkäsee /tmp:n tmpfs:älle ja firefoxista disk-cachen pois, taikka myöskin tmpfs:älle. Toinen ihan jännä mitä tuli huomattua on tuo laitteiden asentelu tuohon linuxiin. Nimittäin 3G-mokkula, WLAN ja BT lähti toimimaan heittämällä ja ilman mitään ongelmia. Kävin sitten myös ostamassa uuden 4Gt SDHC kortin /home:ksi, hintaa kortilla oli 24e.
Samalla tuli myös revittyä tuo kansitarra tosta läppärin päältä pois, oli muuten homma. Itse tarra lähti ihan kivasti irti mutta liima ei sitten ihan suosiolla lähtenytkään. Noh bensaa ja jesseteippiä niin lähtihän nekin ja nyt läppärin kansi kiiltää kun vasta ostetussa.
Mutta sellaset läppäriviritykset tänään. Koulussa oli aika normipäivä ja koulun jälkeen sitten vääntelin himassa yhen koulutehtävän omalla koneella loppuun. Nimittäin koulussa olisi pitänyt harjoitella Windows 2003 Server + AD kikkailua ja liittää yksi XP siihen AD:hen. Ei siinä mitään mutta ei houkutellut asentaa kahta virtuaalikonetta koneelle missä oli 1Gt rammia ja Celeron sisällä, joten lätkin himassa tehtävän loppuun. Oli muuten liian helppoa, oletin että saa tapella ja taistella että saa sen AD:n ensin kuntoon palvelimella ja sen jälkeen liitettyä sen koneen siihen AD:hen. Mutta onneksi ei nyt sit tarvinnu kun klik-klik-klik-done ja homma oli hoidettu.
Noniin, tänään sitten pistin uuden puhelimen tilaukseen. Taistelin tuon HTC Touch Pro 2 ja Nokian N900 mallien välillä ja pitkän ihmettelyn jälkeen päädyin sitten tuttuun suomalaiseen, nimittäin Nokialaiseen. Ah, pääsee tämä vanha HTC P3600/Trinity sitten eläkkeelle, voisihan sen vaikka jollekkin myydä.
Saas nähä sitten vielä millainen maku jää tuosta uudesta Nokialaisesta suuhun, aikoinaan kun Nokiasta halusin eroon Symbianin takia ja nyt tuossa uudessa Nokiassa onkin Linux, yeah.
Mutta niin, vaikuttaa tuo Nokialainen sen verta kovalta laitteelta hintasekseen että ei se nyt aivan shaissea voi olla. Puhelimen speksit täältä. Nyt sitten odotellaan että kyseinen luuri kilahtaa postiin, kunhan sitä kauppoihin tulee.
Mutta lopuksi, pari hypetysvideota aiheesta ihan vaan että ei nyt aivan tylsäksi tämä blogin etusivu käy.
Jees, ei mikään hirveen kummonen päivä mutta kuitenkin.
Koulussa tuli setvittyä asioita sen verta että safkakorvaukset työharjottelusta pitäis tulla tän viikon lopulla tai ensviikon alusta. Yeah rahaa o/.
Mutta sitten totisempiin virittelyihin. Nimittäin kuten edellisessä postissa totesin niin tuon Nettitikun sain aika vaivatta toimimaan tossa Ubuntussa. Noh tänään vuorossa oli Debian ja kernelillä joka on mallia 2.6.16-2-k7-smp.
Hetken googlettelun jälkeen törmäsin tähän. Kyseisellä sivulla on Mokkulan ajuriviritykset tuolle wanhemmalle kernelille, mutta eipä se mitään, samalla periaatteella tämä Nettitikkukin toimii. Ongelmana kun juurikin oli tuo että ei löytynyt ttyUSB0-3 laitteita koska laitteen tunnistus tyssäsi virtuaali CD-aseman tunnistukseen.
Noh paketti lataukseen make info ja testaamaan. Ekaks läväytin sieltä sen alimman vaihtoehdon jolla homma ei lähteny pelittämään. Sitten kiskasin make install_ubuntu vaihtoehdon ja homma näytti futaavan. Parin boottailun jälkeen selvis kuitenkin että ennenku Nettitikun kytkee niin pitäis suorittaa seuraavat komentosarjat. Ite väänsin kyseiset komennot mokkula.sh tiedostoon ja sen ajamalla nuo sitten suorittuu.
Kyseinen rypäs siis poistaa usb-storage ja usbserial ajurit jonka jälkeen sullasee usbserial ajurin uudelleen juuri tuolle Nettitikulle. Kun nuo o näpytelty niin ei muutakun mokkula kiinni ja minuutin verran odottelua, vola /dev/ttyUSB0-3 laitteet löytyy ja päästään säätämään wvdialin asetukset kuntoon.
Wvdialin asetuksethan kerroin jo edellisessä postauksessa mutta kerrotaan ne tässä uudestaan. Elikkäs /etc/wvdial.conf tiedostoon piti pistää seuraavaa Saunalahden liittymällä.
Ja tadaa, ei muutakun terminaaliin komentamaan wvdial ja bitti viuhuu o/. Eniveis ei se tunkkaus tähän jääny. Nimittäin tarkotuksena oli käyttää tota “Nettitikkua” kiertämään pari NAT:ia ja palomuuria jotta pääsen laneilla palomuuripurkkiin kiinni etänä. Useimmiten kun meillä ei oo mahollista noita koulujen NAT:eja tai palomuureja mitenkään järkevästi kiertää että päästäis palvelimeen kiinni, niin tämä on iha toimiva ratkasu pikkutapahtumien osalla. Toinen vaihtoehtohan olis tunneloida sitten koko tapahtuman verkkoliikenne vaikka servut.us kautta. Tällä sitten pääsis kiertää aivan kaikki verkon rajoitukset. Mutta harvemmin noissa koulujen verkoissa mitään erikoisempia muurauksia mitkä lanittajien elämää haittais, niin mitäpä sitä turhaan tunneloimaan.
Joten, tilanne on tämä. Palvelimella näkyy seuraavat laitteet: eth0, eth1 ja ppp0. Normaalisti siellä näkyy vaan eth0 joka on “internet” ja eth1 joka on “partynet” johon kuuluu sitten vielä kolme vlania erikseen. Nyt ongelmana oli se että bitti meni joko eth0 läpi tai ppp0 läpi riippuen kummalle default route oli määritelty. Tämähän ei taasen käy koska kaikki partyverkon liikenne pitää lähteä eth0:llasta ulos ja ainoostaan mun SSH tarvii päästä tolle ppp0:llalle ja sieltä takas. Joten ratkasuks tohon sitten väänneltiin “Routing Policy” kikkailu jolla rajattiin ppp0 portin liikennettä vaan tiettyyn alueeseen.
Tästä ohjeesta soveltaen väänsin sitten iproute.sh nimisen scriptin joka sisältää seuraavaa.
#!/bin/sh
# Eli eka ajat mokkula.sh, sitten mokkula kiinni ja odottelet että ttyUSB0-3 nousee ylös,
# kattele vaikka dmesgillä edistymistä. Sen jälkeen komennat wvdial ja siinä pitäis sitten tulla näkyviin
# “local IP address” ja “remote IP address”. Localin lyöt NET kohtaan ja Remoten GW kohtaan. Profit,
# sit tää scripti ajoon ja nauti etäbitistä.
#
# Kopyraits: “FoggeR” Malino / http://jani.malino.fi
# Source: http://kindlund.wordpress.com/2007/11/19/configuring-multiple-default-routes-in-linux/
NET=xxx.xxx.xxx.xxx
GW=yyy.yyy.yyy.yyy
ip route add $NET/32 dev ppp0 src $NET table mgn
ip route add default via $GW dev ppp0 table mgn
ip rule add from $NET/32 table mgn
ip rule add to $NET/32 table mgn
Eli kyseiseen scriptiin muokataan wvdialin antama ip ja gw ja potkastaan käyntiin. Purkkascripti sitten luo routeasetukset Nettitikulle joka mahdollistaa sitten yhdistämisen tohon palomuuripurkkiin SSH:lla Nettitikun IP:llä.
Kuitenkin ennen scriptin ajoa pitää tiedostoon “/etc/iproute2/rt_tables" määrittää tuo arvo "100 mgn".
Ite vielä lopuks nappasin tolta Nettitikulta nuo DNS servereiden automaattiset määritykset pois päältä. Ei oo tarvis ku palvelimella on kiinteesti määritelty niitä pari kappaletta. Ohjeet siihen löyty täältä. Käytännössä wvdial.conf:iin arvo “Auto DNS = off” jonka jälkeen muokattiin tiedostoa /etc/ppp/peers/wvdial ja kommentoitiin sieltä rivi “usepeerdns” pois.
Ja tadaa, nyt ei muutakun aina ku tarttee tolla koneella tota hallintabittiä niin ekaks ajetaan mokkula.sh. Sen jälkeen tyrkkästää se Nettitikku kiinni ja odotellaan hetki. Sen jälkee läväytetään screen wvdial ja katotaan sieltä nuo kaksi IP-osotetta. Vikaks sitte muokataan ne kaks ip:tä tohon iproute.sh scriptiin ja ajetaan se. Vola, hallintabitti pystyssä ja elämä hymyilee. Katoo jos jaksais tehä täysin automatisoidun skriptinpätkän tohon joskus.
Pistänpä lopuks nyt sit vielä lähteet tähä yhteen nättiin listaan.
Ja ihan vikaks pitäis sitten varmaan mainita että tänään pitäis taas punnertaa viikon kuus ja ekan päivän mukanen ohjelma keskisarakkeen mukaan tästä projektista.