Tagilla “näyttö” merkityt kirjoitukset

Tuli ja meni. Onneksi jotain saatu aikaakin, nimittäin nyt alkaa olemaan kaikki levykuvat tehtynä Solid Mojoille. Vastapainoksi sai sitten vähän onneksi löhöilläkkin.

Mutta tosiaan, Jenni tupsahti meille taas perjantaina töiden jälkeen, kun itse vielä taistelin tuon Solid Mojojen viimeisen kompokoneen imagen kanssa. Siinä se päivä ja ilta sitten vierähtikin. Lauantaina oli sitten taloyhtiöllä talkoot, mihin itse en osallistunut. Olipahan noista talkoista sentään jotain hyötyä, viskasin nimittäin yhden vanhan romukoneen ja kaksi rikkinäistä LCD-näyttöä siirtolavalle. Samalla nappasin yhden kaapinoven lavalta mukaan, mistä askartelin kaappiin yhden välihyllyn lisää.

Sellanen, mahtuupahan nyt vähän enemmän romua tuohonkin kaapinpoloseen.

Hetken päästä dyykkauksesta, ilmestyi vanhempi pariskunta lavan reunalle. Hetken katseltuaan *puff*

Kantoivat sieltä useamman keikan rojua pois, mukaan lukien kaapin, mistä hetki sitten olin käynyt oven repimässä irti. Normipäivä.

Sellanen pläjäys. Lopuksi vielä yksi kuva eräältä aamulta kun ei enään väsyttänytkään…

7.5.2010 klo 04:56, huoneen ikkunasta.

Näin, huomenissa voisi koittaa saada juttua tuosta Solid Mojojen verkosta ;)

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments Ei kommentteja »

Jep, torstainahan ne virallisesti alkoi mutta itehän oon siellä pyöriny jo tiistaista, ja valmistellu juttuja jo useemman viikon ajan kuten blogista saattanu lukeakkin.

Mutta tällästä, eka blogaus tapahtuman aikana (ja tämäkin kotona kirjotettu, nimittäin joka yö sieltä tänne kotosalle tullaan Jennin kanssa nukkumaan). Eipä siinä sen kummosempaa, torstaina alko kuudelta pro-peliturnaukset lapparissa missä mä sitten pääasiassa oon istunu ja hoitanu palvelin- sekä työasemaongelmia. Tiistaina ja keskiviikkona ennen tapahtumaa minä ja kaveri sitten kloonailtiin palvelimia, sekä työasemia mitä nyt sitten torstaista eteenpäin siellä käytetty ja käytetään aina sunnuntaihin asti.

Nyt tänään (perjantaina) sitten oli vähän enemmän vapaata kun normaalisti ja ehittiin Jennin kanssa käydä kuuntelemassa musakompoja ja kattelemassa 4k intro sekä oldschool demokompo. 4k introissa oli ihan kiitettävästi osallistuja, 17 kpl nimittäin, hitosti enemmän kun viimevuonna. Oldschool kompossa taasen oli vaan kaksi entrya, joka oli vähän pettymys. Olipa demoja kattelemassa meidän kanssa crisu ja Noorakin.

Tänään tuli myös Jimm’s PC-Storelta tuo Jennille ostamani 22″ FullHD näyttö, itse ostin sieltä tänään vielä sitten uuden hiirimatonki alle kympillä.

Ei siinä sitten muuta, nyt nukkumaan kun on syöty ja käyty suihkussa, aamusta sitten jo ennen 12.00 areenalle taas sinne pro-pelialueelle istumaan. Saa tulla ihmettelemään jos kiinnostaa ;)

(PS. Servutus miitti järjestetään ehkäpä jos siellä vielä la-su on vaan servutuksen käyttäjiä, nyt ollu vähä kiirettä niin ehtiny sellasta organisoimaan. Tosin olihan meitä servutuksen käyttäjiä siinä 4k introa katellessa useempi jo samassa paikassa, joten pikkumiittihän on jo pidetty ;)

Hauskaa, kiinnosti? Jaa se!

Comments Ei kommentteja »